17.1.2023
Oletteko valmiita säilyttämään ”pohjoismaisen veroasteen”? Miksi Kokoomus haluaa politiikassa ajaa vain vuorineuvoston veronalennuksia? Onko verotuksella muka oikeasti väliä?
Edellä vain muutama viime päivinä politiikan puheenvuoroissa heitelty kysymys verotusta koskien. Verotus on vauhtia ottavassa vaalikeskustelussa esillä – ja hyvä niin. Onhan kysymys jokaiselta meistä pois kerättävistä rahoista. On politiikan ydinkysymyksiä paljon, miksi ja mihin tarkoitukseen niitä kerätään.
Vuorineuvosten veronalennukset on tietenkin herkullinen populistinen heitto. Se taisi olla pääministerimme tarkoituskin. Moni voi jo sielunsa silmin nähdä smokkiin pukeutuneen ivallisesti hymyilevän vuorineuvoskarikatyyrin pitämässä ylenpalttisia pitoja veronalennuksilla saamillaan lisätuloilla.
Todellisuus on kuitenkin päinvastainen. Heitoillaan pääministeri ei itseasiassa pilkkaa vuorineuvoksia vaan ylenkatsoo tavallisten suomalaisten työntekoa ja pärjäämistä. Sillä siitä kokoomuksen veronalennusesityksissä on kyse: työssäkäyvien suomalaisten oman talouden liikkumavaran kasvattamisesta. Kyse on opettajien, insinöörien, sosiaalityöntekijöiden, tilintarkastajien ja tehdastyöntekijöiden palkasta.
Kokoomuksen veronalennukset osoitetaan kaikkiin tuloluokkiin – ja itseasiassa painottaen pieni- ja keskituloisia. Esitetystä miljardin euron verovähennyksestä 200 miljoonaa euroa kohdistettaisiin pelkästään työtulovähennykseen. Kokoomuksen veropolitiikalla kannustin tehdä ja ottaa vastaan työtä kasvaisi kaikissa tuloluokissa, mutta erityisesti matalatuloisilla.
Oma kysymyksensä on vielä marginaalivero eli kuinka paljon lisätyötunnista jää käteen. Karkeasti sanottuna jokaisesta lisätyötunnista, jonka esimerkiksi sairaanhoitaja tai insinööri tekee, maksaa hän tällä hetkellä puolet veroa. Ansiotuloverotuksen todella kireästä progressiosta kertoo se, että jo alle maan mediaanituloilla marginaaliveroaste nousee 50 prosentin tasolle.
Vastaamatta jäi vain, missä edellä kummittelivat vuorineuvokset? Ellei sitten titteleitä ole ruvettu jakamaan urakalla.
Inflaatio ja koronnousu kurittavat kotitalouksien ostovoimaa. Läpi puoluekentän ilmaistaan huolta ihmisten ostovoimasta. Siksi onkin aivan erityisen hämmentävää, että kokoomus on varsin yksin jäänyt puolustamaan veronalennuksia. Ne kun olisivat itseasiassa ilmeisin työkalu kotitalouksien tilanteen parantamiseen. Ei auta kuin kummeksia, miksi vasemmistopuolueet näyttävät pysyvästi luopuneen työntekijöiden verotaakasta huolehtimisesta.
EU-maista esimerkiksi Saksassa on myös ymmärretty veronalennukset keinona parantaa ostovoimaa. Kuka ikinä väittääkin, että ”ei toimi Suomessa”, saisi myös perustella näkemyksensä. Valitettavasti, koska veronalennukset eivät sovi puoluekentän vasemmalle puolelle, niin tyypillinen ratkaisu onkin luoda verovaroilla tuotettu tuki ihmisille. Sen lisäksi, että on kummallista kierrättää veronmaksajien omaa rahaa takaisin heille verottajalta, kohdistuvat tuet myös valitettavan heikosti.
Eikö kuitenkin olisi parempi, että työssäkäyvät keskituloiset ihmiset voisivat vastata talouden shokkeihin ennen kaikkea omalla työllään yhteiskunnan tukiaisten sijaan?
11.1.2023
2,4 miljardia. Se on julmetun paljon rahaa jopa julkisessa taloudessa. Se vastaa 39,3 % koko puolustusbudjetistamme, 2,8 kertaa poliisin määrärahat tai 4,8 kertaa oikeuslaitoksen määrärahat.
Se on nyt myös valtion velastaan vuosittain maksamien korkomenojen suuruus. Valtionvarainministeriö on juuri vahvistanut, että valtion korkomenoarvio kasvaa 900 miljoonalla eurolla aiemmin arvioidusta. Ja kuten olemme viimeisen puolen vuoden aikana huomanneet, korkokäyrät ovat sojottaneet ylös – eivät alaspäin. Vielä kovempi hintalappu velallle on siis vasta edessä.
Velasta varoittelu on ollut viime vuosien talouspoliittisessa keskustelussa valitettavan epämuodikasta. Intoutuivatpa jotkut vasemmistolaiset talouspohdiskelijat intoilemaan julkisen velan määrän totaalisesta merkityksettömyydestä. Velkakriittisyyttä suomittiin taantumukselliseksi nihilismiksi ja vaateena oli painaa kaasua – ja vekseleitä.
Valitettavasti velkausko ei jäänyt vain teoreettiseksi pohdinnaksi, vaan ensin Rinteen ja myöhemmin Marinin hallitus ottivat sen tärkeimmäksi opinkappaleekseen. Kun nyt velkakeskustelussa nostetaan esiin korona ja Venäjän hyökkäys, unohdetaan, että ennen kuin näistä kriiseistä oli kuultukaan, hallitusjoukko kokoontui säätytalolle jakamaan miljardeja kunkin lemmikkihankkeisiin.
Sanotaan se siis vielä selvästi: Reipas velkaantuminen ei siis ollut olosuhteiden pakko – se oli nykyhallituksen aktiivinen päätös.
Tänä keväänä on aika muuttaa suuntaan. Velkaantumistahti on saatava pysähtymään ja velkaantuminen taittumaan. On rakennettava sellaista tulevaisuutta, jossa velkaa myös lyhennetään, ei vain oteta. Näin, vaikka tällaisen järkeen käyvän vaateen esittäminen tuntuu nykypolitiikan todellisuudessa lähes vallankumouksellisella.
Velkavastaisuudessa ja julkisen talouden tasapainon tavoittelussa on nimittäin kyse turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Vain vahva valtiontalous luo mahdollisuuden liikkumavapauden säilyttämiseen kriisien iskiessä. Vain vahva valtiontalous varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen ja heikoimmista huolehtimisen. Vain vahva valtiontalous takaa edellytykset investoida tulevaisuuteen.
Tästä on kysymys myös Kokoomuksen eilisessä välikysymyksessä.
Suomalaiset ovat onneksi fiksu kansa. Ymmärrys edellisestä on vahvasti jaettu. Valtaosa vaatii valtiontalouden tasapainottamista. Kaksi kolmasosaa myös pitää ensisijaisena keinona siihen menojen vähentämistä. Samoin yli kaksi kolmasosaa vastustaa talouden tasapainottamista verotusta kiristämällä. Tämän peruslinjan on näyttävä kevään vaaleissa ja tulevan hallituksen ohjelmassa.
2.1.2023
Hyvää alkanutta vuotta 2023!
Alkanut vuosi tulee olemaan Suomen kannalta merkittävä. Yksi vuoden tärkeistä merkkipaaluista ovat kevään eduskuntavaalit. Niihin on tänään tasan kolme kuukautta.
Olen itse ehdolla siksi, että uskon tässä ajassa eduskunnan tarvitsevan ratkaisukeskeisiä päättäjiä, jotka keskittyvät enemmän asioiden hoitoon kuin kauhisteluun tai julistamiseen – ja kuntoon saatettavia asioitahan riittää:
Toinen toistaan painavammat asiantuntijapuheenvuorot valtionvarainministeriöstä valtion taloudelliseen tutkimuskeskukseen ovat todenneet, että nykyinen velkaantumistahti ei voi jatkua. Liian usein tuntuu unohtuvan, että julkisen talouden kestävyys on se peruskallio, jonka varaan kaikki julkisesti rahoitettu hyvinvointi rakentuu. Kestävä valtiontalous myös on mitä suurimmissa määrin turvallisuuskysymys.
Kun nykyisessä tilanteessa Suomen lainanotto on viritetty äärimmilleen, ei tulevaisuudessa ole samanlaista kykyä käyttää lainaa työkaluna turvallisuuden varmistamiseen tai talouden shokkien torjuntaan. Suunta on kuitenkin mahdollista kääntää. Ei ole luonnonlaki, että valtion täytyy velkaantua holtittomasti.
On omalla tavallaan paradoksaalista, että samaan aikaan kun julkisen talouden kanssa on painettu silmät ummessa kaasua, luottamus monien peruspalveluiden luotettavuuteen horjuu. Aivan viime viikkoinakin olemme painineet esimerkiksi päivystysten toimivuuden kanssa – vain yhtenä esimerkkinä sote-palveluista. Myös koulun onnistuminen perustehtävässään tai Suomen pärjääminen globaalissa osaamisen kilvassa herättää huolta. Suomalaisten tulee voida luottaa siihen, että perusasiat toimivat. On pystyttävä parempaan.
Julkisen talouden lisäksi yhä tiukempaa on monen omassa taloudessa. Nopea hintojen nousu iskee lovea ostovoimaan ja korkojen nousu osuu tuntuvasti moniin asuntovelallisiin. Ihmiset kyllä hoitavat taloutensa myös niukempana aikana, kunhan työmahdollisuuksia on ja verorasitus pidetään kohtuullisena. Pistemäisen tukipolitiikan sijaan verotuksen suunta on saatava alaspäin.
Talouskysymysten lisäksi yksi tulevaa vuotta ja vaaleja määrittävä tekijä tulevat olemaan turvallisuuskysymykset. NATO-jäsenyys on saatava maaliin ja Suomesta rakennettava alusta asti aktiivinen ja vastuunsa yhteisestä turvallisuudesta kantava NATO-maa. Myös muuta varustautumista ja varautumista tulee jatkaa määrätietoisesti.
Yhtä lailla huomiota vaatii sisäinen vakaus ja turvallisuus. Oikeusvaltion kaikkien osien on toimittava luotettavasti ja tehokkaasti. Erityisenä huolena on orastava jengiytyminen, jonka uhka tunnistetaan jo laajasti. Sen torjumiseen tarvitaan koko työkalupakki – kovat ja pehmeät keinot. Työn integraation onnistumiseksi ja segregaation torjumiseksi on oltava vahvaa. Samaan aikaan jokainen rikos on selvitettävä ja rangaistusten oltava sellaisia, että ne tuntuvat.
Usein sanotaan, että Helsinki kyllä pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Juuri nyt sen varmistaminen vaatii kuitenkin työtä myös valtakunnan tasolla. Sen varmistaminen on meidän helsinkiläisten poliitikkojen tehtävä.
Nykyisessä tehtävässäni apulaispormestarina olen uudella, konkreettisemmalla tavalla nähnyt, miten merkittävästi valtakunnan tason päätökset vaikuttavat Helsingin ja helsinkiläisten pärjäämiseen. Nyt vielä kaksin kerroin enemmän, kun päätöksenteko ja rahoitus sote-kysymyksissä on eilen siirtynyt valtion käsiin.
Päästäkseni tekemään töitä näiden tavoitteiden eteen olen ehdolla kevään eduskuntavaaleissa. Lähtisitkö mukaan laittamaan Suomen asioita kuntoon? Laita viestiä!
