30.7.2024
Viikonlopun suurin puheenaihe oli Republikaanisen puolueen presidenttiehdokas Donald Trumpiin kohdistunut murhayritys. Väkivalta, salamurhayrityksestä puhumattakaan, on syvästi järkyttävää ja jyrkästi tuomittavaa.
Jokaiselle tulisi olla selvää se, että vaikka olisi mitä mieltä toisen ajamasta politiikasta, ei se oikeuta väkivaltaan. Demokratian ydin on siinä, että yhteiskunnallista muutosta ajetaan yhteisiä sääntöjä noudattaen – politiikka on jalkapallo-ottelu, ei tappelurinki.
Maassa on läsnä todellinen uhka poliittisen väkivallan toistumisesta. Tuoreessa muistissa ovat myös kuvat väkivaltaisesta mellakasta viime presidenttikauden vaihteessa.
Nähty on taas yksi, äärimmäinen esimerkki siitä, miten polarisoituneeksi yhteiskunnallinen ilmapiiri Yhdysvalloissa on kasvanut. Viha ja inho toisin ajattelevia kohtaan on läpitunkevaa. Sain seurata tätä tiiviin omakohtaisesti viime viikolla New Yorkissa kestävän kehityksen edistymistä käsittelevässä kansainvälisessä kokouksessa.
Kysymys ei ole vain suomalaiseen korvaan vieraasta poliittisen vastapuolen rumasta solvaamisesta. Kysymys on kansalaisten arvojen, ajatusten ja todellisuuksien täydellisestä erkanemisesta. On vain ”oikeamielisiä” ja ”väärämielisiä”. Kaikki yhteiskunnan ongelmat ovat väärämielisten syytä. Omat vastaukset tie auvoon.
Ei täydellinen polarisaatio Suomen historiallekaan vierasta ole. Vuosisadan saatossa olemme kuitenkin onnistuneet rakentamaan vahvan ja moniarvoisen demokratian. Vaikka huonoja kehityskulkujakin on, olemme säästyneet pahimmalta polarisaatiokehitykseltä.
Suomea suojaa onneksi terveellä pohjalla oleva monipuoluejärjestelmä. Kukaan ei hallitse yksin, tarvitaan laajoja hartioita enemmistön synnyttämiseen. Siihen myös tarvittaessa pystymme. Tästä tuoreena esimerkkinä eduskunnan laaja 5/6:n yhteisymmärrys uuteen rajalakiin.
Kuntapolitiikan tasolla ei tyypillisesti ole lainkaan hallitusta tai oppositiota – jokaisesta kysymyksestä neuvotellaan erikseen. Keskusteluyhteys puolueiden välillä halki poliittisen kentän on edellytys päätösten aikaansaamiseksi.
Tästä haluamme kaikki pitää kiinni, suomalainen poliittinen kulttuuri on varjelemisen arvoinen. Poliittiset erimielisyydet ratkotaan sanoin ja argumentein, ei vihan ja inhon vallassa, pahimmillaan väkivaltaan turvautuen.
Julkaistu kolumnina Helsingin Uutisissa.
21.5.2024
Kaduilla kävelleessään voi tuntea kuivaa yskää tai turvotusta kurkussa. Tunne on varma merkki kevään ja katupölyn saapumisesta. Menneen talven lumia varten kaduille levitetty suola ja hiekoitussepeli ovat kiusana erityisesti kuivina ja aurinkoisina päivinä. Ilmanlaatu onkin laskenut Helsingissä.
Kevätsiivous tehdään toki joka vuosi kaupungin toimesta ja kaduilta poistetaan tiepölyä sen minkä pystytään. Pahimpina pölypäivinä levitetään jopa kevyttä suolaliuosta kaupungin kaduille sitomaan muutoin ilmaan nousevia pienhiukkasia.
Tänä vuonna ainakin täällä Töölössä kevätsiivous tuntuu osuneen kohdalleen: Koneet saatiin kaduille käytännössä välittömästi lukien lähdön jälkeen. Samaa kunniamainintaa ei sen sijaan voi antaa edellisen talven töistä.
Kun viime syksy kääntyi talveksi kävi selväksi, että nyt olisi niin sanotusti kunnon talven vuoro. Se tiesi kohtuuttomasti liukkautta, valleja ja perunapeltoa.
Lumisateen keskellä ja pakkasten paukkuessa pahimmillaan moni katu muuttui vaarallisiksi liukkauden vuoksi. Kävelytiet olivat osissa kohtia kaupunkia kuin luistinrata ja töihin pyrkivät autoilijat joutuivat kamppailemaan jäisten teiden kanssa.
Talvikunnossapito on varsinainen kaupungin näyteikkunapalvelu: ulos ei voi mennä kokematta sitä, että toimiiko kunnossapito vai ei. Kyse on myös terveydellisestä riskistä, liukkaat ja huonokuntoiset kadut lisäävät kaatumisriskiä erityisesti iäkkäille ja liikuntarajoitteisille ihmisille. Huonosti hoidetut kadut keräävät itseensä likaa ja roskaa – juuri sitä kevään katupölyä, jota nyt ilmassa liikkuu.
Eurojen puolella rahaa on kuitenkin jatkuvasti vain lisätty; pelkästään talvikunnossapitoon käytetään vuonna 2024 yli 36 miljoonaa. Kustannuskehityksen päälle panostuksia on tehty niin vuodelle 2023 kuin nyt tulevan vuoden 2024 talvelle.
Rahaa liikkuu katujen kunnossapidossa joka vuosi siis suuria määriä. Siitä huolimatta katujen kunnossapidossa on lähes poikkeuksetta kohtuuttoman paljon ongelmia. Väitänkin, että katuje hoito on kysymys, jossa eurojen lisäksi myös asenne ratkaisee.
Talvikunnossapidossa on todellisen ryhtiliikkeen paikka. Tämän olemme myös tehneet selväksi kaupungin päätöksenteossa.
Kuluneen talven aikana talvikunnossapidon kilpailutuksissa on ollut haasteita, kun niin useasta suunnasta on tullut esiin epäkohtia. Jos kilpailutuksen voittaja ei selviä talvikunnossapidon vastuustaan, on siitä oltava selkeät sanktiot.
Eipä kaupungin omaan toimintaankaan voida olla liian tyytyväisiä. Töölössä talvikunnossapito on kaupungin vastuulla – esimerkiksi Runeberginkatua harppoessa monena aamuna enemmän kiroilutti kuin hymyilytti. Erikoisimmat tilanteet liittyvät siihen, kun tyhjänä ammottava pyörätie on putipuhtaaksi harjattu, kun taas jalkakäytävä odottaa kolmatta päivää aura-autoa.
Vuoden 2024 talousarviossa on laajemminkin päätetty panostaa ulkoilualueiden viihtyisyyteen. Rahoja on lisätty myös kävely ja pyöräväylille sekä yleisten alueiden siisteyteen. Tälle rahalle pitäisi nyt saada vastinetta.
Kaupungin päätöksenteossa liikutaan kovin usein korkeissa sfääreissä ja suurissa strategisissa linjoissa. Koskaan ei saa kuitenkaan unohtaa arkisten arjen sujuvuuden varmistavien päätösten ja tekojen merkitystä. Sitä varten kaupungit kun viime kädessä ovat olemassa. Runsaslumiset talvet eivät voi joka kerta olla ylitsepääsemätön haaste.
Julkaistu kolumnina Töölöläisessä 21.4.2024
4.4.2024
Pientalovaltaiset asuinalueet ovat Helsingin pitovoimaisimpia. Tämä selviää kaupungin tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin millä Helsingin alueilla asutaan pisimpään. Asukkaiden vaihtuvuus on toimiva mittari siinä, kun mietitään, minkälaisilla alueilla helsinkiläiset viihtyvät ja haluavat asua.
Erityisen pitkäikäisiä asukkaita löytyi Pirkkolan, Paloheinän ja Östersundomin pientaloalueilta. Vuonna 2021 yli puolet asukkaista olivat asuneet alueella yhtäjaksoisesti vuosikymmenen tai pidempään. Uusia, viimeisen vuoden aikana alueille muuttaneita, oli kesimäärin alle kymmenen prosenttia asukkaista.
Pientaloalueilla rakennetaan elämää pidemmäksi aikaa, syntyy tiiviitä yhteisöjä ja niissä viihdytään. Halutaan rakentaa omaa kotia ja kiinnittyä. Yhteisöllisyyskin on usein vahvaa: naapurille sanotaan muutakin kuin ’moi’ ja kaupunginosan omat tapahtumat muodostavat vuosittaisia perinteitä satunnaisten yllätysten sijaan. Tätä modernissa metropolissakin tarvitaan.
Kaupungissa pitää tietenkin olla tarjontaa kaikenlaisista kodeista. Kerrostaloissa ei ole mitään vikaa – olen itsekin sellaisissa kasvanut ja ikäni asunut. Helsingissä täytyy kuitenkin riittää tilaa myös pientalovaltaisille alueille ja helsinkiläisten pientalounelmille. Tämä vaatii nykyisten alueiden tiivistymisen lisäksi myös uusia alueita pientaloasumiselle.
Nykyisessä asumisen ja maankäytön ohjelmaan on kirjattu. että maankäytön suunnittelussa tulee varmistaa pientaloasumisen mahdollisuudet Helsingissä. Tämä saatiin ohjelmaan nimenomaan kokoomuksen vaatimuksesta.
Yllättävää kyllä, kaikki eivät ole Helsingissä yhtä innostuneita pientaloasumisen puolustajia. Olen saanut kaupunkipolitiikassa toimiessani käydä kymmeniä vääntöjä siitä, että pientaloasumiselle tehdään kaupungissa riittävästi tilaa.
Uusi vääntö on pian jälleen edessä. Keväällä käsittelyyn tulee Helsingin seuraava asumisen ja maankäytön ohjelma. Toivon, että tuore tutkimus pientaloalueiden vetovoimasta on noteerattu myös muissa poliittisissa ryhmissä.
Tavoitteenamme tulee olla se, että nuoren perheen ei tarvitse lähteä hakemaan pientaloasumisen mahdollisuuksia Helsingin ulkopuolelta.
Kirjoitus julkaistu Helsingin Uutisissa.
