25.11.2024
Kaupungin budjettisovussa korostuu nuoret ja talousvastuu
Kaupunginhallitusryhmät ovat saavuttaneet sovun ensi vuoden budjetista. Olen tästä erittäin tyytyväinen. Verot eivät nouse, kaupunkilaisille tarjottavia palveluita parannetaan ja kaupungin tekemän työn tuottavuus paranee.
Kokoomukselle oli näissä neuvotteluissa erityisen tärkeää suojata veronmaksajien lompakkoa veronkorotuksilta ja yltiöpäiseltä velkaantumiselta, sekä turvata kaikkein keskeisimpien palveluiden rahoitus. Vaikka muilla puolueilla oli jossain määrin erilaiset tavoitteet, niin neuvottelut käytiin hyvässä hengessä.
Lopulliseen budjettisopuun sitoutuivat kaikki kaupunginhallituksessa edustetut puolueet. Lopputulos on hieno osoitus Helsingin poliittisen kulttuurin kyvystä tehdä asioita yhdessä sopien. Yhdessä tehden voidaan varmistaa, että kaikki näkökulmat tulevat parhaiten huomioiduksi kaupungin päätöksenteossa.
Suurimmat lisäpanostukset tehdään kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Tämä on perusteltua. Itse ainakin näen, että laadukas koulutus on kiistatta tulevaisuustoimi, jolla on vaikutuksensa yksilön oppimisen lisäksi myös yleiseen yhteiskunnan kestävyyteen. Esimerkiksi koulutuksen merkitystä segregaation ehkäisyssä ei tule vähätellä. Koulutuksen rahoitusta vahvistetaan tämän vuoden talousarvioon nähden 93 miljoonalla eurolla. Tämän osana tehdään erillinen korvamerkitty panostus painetun oppimateriaalin hankintaan.
Pienenä win-win henkisenä nostona päätimme kirjastojen omatoimiaukioloaikojen laajentamisesta. Tämä parantaa kirjastopalveluiden saatavuutta ja säästää henkilöstökustannuksissa. Toinen hieno tuottavuuspäätös oli sopimus prosessista, jolla haetaan lisää tehokkuutta kaupungin asuntojen yhteydessä olevien liiketilojen vuokraukseen. Tyhjillään olevat tilat eivät ole kenenkään etu.
Sosiaali- ja terveyspuolella Helsingissä on jatkossa valtakunnallista hoitotakuuta kireämpi hoitotakuu, jossa hoitajan pakeille pääsee kiireettömissä asioissa 14 vuorokauden aikana ja lääkärille hoitotakuu on 30 vuorokautta. Kiireellisissä tilanteissa luonnollisesti vielä paljon nopeammin. Lisäksi on sovittu määrätietoisesti edettävän kohti yleisesti hyvänä pidettyä terveydenhuollon omatiimimallia.
Kaupunkiympäristön puolella varaudutaan muun muassa tuleviin lumitalviin tekemällä lisäpanostus talvikunnossapitoon ja panostetaan ydinkeskustan turistialueiden kesäkauden viihtyisyyteen. Kulttuurin toimialoilla kasvatetaan järjestöavustuksia.
Pienempänä, mutta kuitenkin merkittävänä päätöksenä kaupunki käynnistää kahden uuden vetovoimaisen teemaleikkipuiston suunnittelun. Tässä kunnianhimon taso halutaan pitää korkeana. Töölönlahden puiston hienosti onnistunut remontti osoittaa, että kaupungissa todella on tilausta sellaiselle oleskelutilalle, jossa voi viettää aikaa perheensä kanssa.
Sisällön ohella budjettisovussa on meillä helsinkiläisillä periaatteellista aihetta tyytyväisyyteen. Kaupunkia kehitetään Helsingissä yhdessä tehden pitkäjänteisesti, ei repien ja riidellen.
Julkaistu 17.11.2024 Töölöläisessä kolumnina.