8.9.2023
Elokuun alkupuolella sosiaalinen media täyttyi jälleen iloisista koulujenaloituskuvista. Tunteet koulujen alkaessa ovat monesti syystä innostuneet. Jännitys tuntuu vatsanpohjassa niin lapsilla kuin vanhemmilla.
Peruskoulutus muodostaa yhden Suomalaisen yhteiskunnan peruspilarin, jonka tehtävänä on tasata eroja yksilöiden lähtökohdissa ja tarjota jokaiselle mahdollisuus tulla parhaaksi versioksi itsestään. Peruskoulu tekee todeksi suomalaista unelmaa, jossa jokaiselle lapselle ja nuorelle varmistetaan mahdollisuus rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan.
Siksi Helsinki on jatkuvasti halunnut panostaa kouluihinsa valtakunnan vaatimaa minimiä vähemmän. Se näkyy iloksemme myös oppimistuloksissa, jotka pääkaupunkiseudulla ovat perinteisesti maan keskiarvoa parempia – vaikka tämä meitäkin haastaa.
Peruskoulun järkälemäisen merkittävän roolin takia on luontevaa, että se on väkevänkin yhteiskunnallisen keskustelun kohteena.
Yksi tällaisista keskusteluista Helsingissä on jokaiseen kaupungin budjettisyksyyn kuuluva keskustelu koulujen resurssien tasosta ja riittävyydestä. Usein kuva maalataan synkemmäksi kuin se onkaan. Siksi onkin hyvä kurkistaa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen lukuihin. Jos jostakin nimittäin on Helsingissä vahva yhteinen poliittinen tahto, niin siitä, että koulutuksen resursseista pidetään huolta.
Kun katsoo neuvoteltuja budjettisopuja, on lopputuloksena aina ollut merkittävät panostukset kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Nykyisen valtuustokauden aikana on ehditty käydä kahdet budjettineuvottelut. Näiden kahden neuvottelun aikana kasvatuksen ja koulutuksen budjettiin on lisätty noin 146 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta – 11,5 prosentin lisäyksen budjettiin vuodesta 2021.
Myös koulurakennuksiin on ohjattu merkittävästi rahoitusta. Vuosittain reilulla sadalla miljoonalla rakennetaan uudisrakennuksia ja korjausrakentamista tehdään yli kahdeksallakymmenellä miljoonalla eurolla.
Helsingissä koulutuspolitiikassa on myös oltu edelläkävijöitä. Helsingissä päätettiin, että jo vuoden 2018 syksystä alkaen ensimmäisen vieraan kielen opiskelu alkaa jo ensimmäisellä luokalle – valtakunnallisesti Helsingin esimerkkiä seurattiin perässä joitain vuosia myöhemmin.
Myös valtakunnallisesti peruskouluun halutaan panostaa. Uudessa hallitusohjelmassa on tiukka talouden raami, mutta siitä huolimatta rahoitusta on ohjattu peruskoulutukseen panostamiseen. ”Koulupaketti” tuo hallituskauden aikana pysyvän 200 miljoonaan euron lisäyksen.
Konkreettisia asioita ovat esimerkiksi useamman oppitunnin lisääminen ilman että oppisisältöjä lisätään. Näin esimerkiksi lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitojen oppimiseen tulee enemmän aikaa. Myös erityiseen tukeen panostetaan. Valtakunnallisten uudistusten perusajatuksena on työrauha ja perusasioihin panostaminen – ei loputtomia hankkeita tai kehittämisprojekteja. Helsingin näkökulmasta tämä linja vaikuttaa tervetulleelta.
Lisäpanostukset menevät tarpeeseen. Pätevää henkilöstöä tarvitaan ja hyvästä henkilöstöstä halutaan pitää kiinni. Oppilaiden tuelle on kasvava tarve. Koulujen eriytymiskehitykseen pureutuva tarveperustainen rahoitus edellyttää riittävää mittakaavaa ollakseen vaikuttava. Jokaisen koulun on oltava hyvä koulu.
Toisaalta kyse on myös vertailukohdista. Suomalainen ja helsinkiläinen peruskoulu on maailman mittakaavassa edelleen erinomainen, tasa-arvoinen ja oikea paikka lapselle kasvaa ihmisenä. Kouluvuoteen voi siis suunnata valoisin ja luottavaisin mielin!
Teksti julkaistu alunperin Töölöläisessä kolumnina
21.8.2023
Reipas otsikko, mutta ei katteeton. Suomi toisena kielenä opetuksesta on tullut hämmentävä osa koulutusjärjestelmäämme. Maahanmuuttajalasten parhaaksi ajateltu systeemi on kääntynyt tarkoitusta vastaan. Siitä on tullut systemaattinen väline laskea käytännössä pysyvästi rimaa muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuville oppilaille.
Suomi toisena kielenä on tarkoitettu tarjoamaan apua oppilaille, joiden suomen kielen peruskielitaidossa on puutteita jollakin kielitaidon osa-alueella tai alueilla. Helsingissä on kuitenkin merkkejä siitä, että lapsia ohjautuu S2 opetukseen myös väärin perustein – kun siihen ei olisi tarvetta. Enkä usko Helsingin olevan tässä yksin.
Helsingin kaupungin perusopetuksessa 23 % oppilaista on vieraskielisiä (joista monet Suomessa syntyneitä ja kasvaneita!) ja lähes täysin sama osuus on S2/R2-oppilaita.
Lukuja voi peilata esimerkiksi siihen, että kun kielellistä osaamista vertailtiin valtakunnallisesti, paljastui arviossa, että noin viidesosalla S2 opetuksessa olevista kielitaito oli niin hyvä, että he voisivat osallistua suomen kieli äidinkielenä -opetukseen.
On käsittämätöntä, että niin usein suomessa syntyneet ja kasvaneet lapset, jotka ovat myös käyneet suomalaista varhaiskasvatusta ja esiopetusta päätyvät äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen sijaan S2-opetukseen. Usein vanhemmat eivät välttämättä edes ymmärrä näin tapahtuneen – eikä alakouluikäinen osaa muuta vaatia.
Tänään kaupunginhallituksessa käsiteltiin S2-opetusta ja siinä havaittuja ongelmallisuuksia valtuustossa tehdyn aloitteen pohjalta. Kaupunginhallituksessa päätimme yksimielisesti palauttaa virkakunnan tekemän aloitevastauksen valmisteluun, sillä tilanne vaatii selkeästi nykyistä jämäkämpää otetta. Palautusesityksessä tehtiin yksimielisesti monta tärkeää linjausta:
”Kaupunginhallitus katsoo, että kasvatuksen- ja koulutuksen toimialalla on otettava käyttöön kaikki tarvittavat toimet, joilla varmistetaan, että S2-opetukseen ohjautuvat vain sellaiset lapset, joilla ei katsota olevan riittäviä edellytyksiä pärjätä suomen- tai ruotsinkielisessä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Kielen kanssa kevyempää tukea tarvitseville lapsille ja nuorille on jatkossakin tarjottava S2-tukea äidinkielen opetuksen rinnalla. Parempien toimintatapojen luomisen yhteydessä varmistetaan, että S2-opetuksesta hyötyvien oppilaiden oikeus S2-opetukseen turvataan.
Kaupunginhallitus kiirehtii konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla kehitetään s2-opetukseen ohjaamisen ja kielitaidon arvioinnin käytäntöjä siten, että edellä kuvattu tavoite toteutuu. Tämän lisäksi oppilaiden kielen oppimista S2-opetuksessa on seurattava niin, että siirtyminen äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen tapahtuu tavoitteellisesti ja oikea-aikaisesti.
Monikielisen todellisuuden olosuhteissa tulee korostaa yksilöllistä lähestymistapaa. Eri kouluissa tulee olla läpinäkyvät ja yhtenäiset kriteerit S2-opetukseen ohjaamiselle. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että opettajat saavat kriteereistä tukea ohjeiden selkeyttämiseksi ja niiden toimeenpanoon viemiseksi.
S2-opetuksen kehittämistä ja eheää suomen kielen opinpolkua, jossa erillisestä S2-opetuksesta on myös selkeä reitti pois, painotetaan Tulevaisuuden taidot -ohjelmassa.
Luokkajakoja tehtäessä varmistetaan, että luokkajakoja ei tehdä niin, että S2 opetuksessa olevia oppilaita kootaan samoille luokille lukujärjestysteknisten syiden tai muun koulutyön järjestämisen yksinkertaistamisen takia.
Kaupunginhallitus toteaa, että suomen tai ruotsinkielen äidinkielitasoisen oppimisen pohja rakennetaan varhaiskasvatuksessa. Kaupunginhallitus katsookin, että erityisesti muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen astetta tulee määrätietoisesti nostaa tavoitteena, että jokainen muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuva lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen viimeistään kolmevuotiaana.
Kaupunginhallitus katsoo, että varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tapahtuvan suomen tai ruotsin kielen oppimisen tulee olla tavoitteellista.
Kaupunginhallitus näkee, että Helsingin tulee ottaa edelläkävijän rooli suhteessa opetushallitukseen S2-opetuksen kansallisen tason arvioinnin ja mittariston osalta samalla kun kaupunki kehittää omaa S2-opetustaan. Keskeistä on myös jatkuva tiedon kerääminen yhdessä muiden koulutuksen järjestäjien ja akateemisen tutkimuksen kanssa.”
19.6.2023
Valtuustokauden alussa Helsingin kaupunki asetti tavoitteekseen poistaa asunnottomuus vuoteen 2025 mennessä. Lähdimme määrätietoisin askelin kohti tavoitetta. Kun valtuustokausi lähenee puolta väliä, missä mennään etenemisen kanssa?
Vuonna 2022 Helsingissä oli 47 prosenttia vähemmän yksineläviä asunnottomia ja 38 prosenttia vähemmän asunnottomia perheitä ja pariskuntia kuin vuonna 2019.
Olen iloinen niiden satojen ihmisten puolesta, joilla on nyt koti. Erityisen iloinen olen siitä, että pitkäaikaisasunnottomien määrää saatiin vähennettyä neljänneksellä.
Tätä vauhtia Helsinki saavuttaa tavoitteensa asunnottomuuden poistamisesta vuoteen 2025 mennessä. Puolikas urakasta on vielä jäljellä. Siksi käsittelyssä on jo uusi asunnottomuusohjelma.
Seuraavaksi tavoitteena on, että vuoden 2023 lopussa yksin eläviä helsinkiläisiä asunnottomia on 700 ja vuoden 2024 lopussa yksineläviä helsinkiläisiä asunnottomia on 300. Asunnottomien perheiden ja pariskuntien osalta tavoitteena on, että vuoden 2023 lopussa asunnottomia on 50 ja vuoden 2024 lopussa helsinkiläisiä asunnottomia perheitä ja pariskuntia on 20.
Asunnottomuuden poistamiseksi käytössä on useita erilaisia toimia, joista tärkeimmät liittyvät asuntotuotantoon, ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tukeen sekä pitkäaikaisasunnottomien palveluihin.
Asuntotuotannon täytyy yksinkertaisesti olla riittävää, jotta asuntoja voidaan kohdentaa erityisesti asunnottomille ja asunnottomuusuhan alla oleville.
Ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen osalta korostuvat asumisneuvonnan kehittäminen, asunnottomuusajan lyhentäminen ja asunnonsaannin nopeutuminen sekä lastensuojelun jälkihoitoasiakkaiden palveluiden kehittäminen.
Pitkäaikaisasunnottomien palveluissa korostuu niiden oikea-aikaisuus ja tavoittavuus. Pitkäaikaisasunnottomuuteen liittyy usein puutteita asumisen taidoissa. Asumisen taitoja tulee voida ”harjoitella” Asunto ensin -yksiköissä, ja kun asuminen sujuu, asiakkaan on voitava joustavasti siirtyä kevyempiin asumismuotoihin. Nämä prosessit pitää saada mahdollisimman sujuviksi.
Tavoittelemme sitä, että vuoden 2025 loppuun mennessä asunnottomuus on käytännössä kokonaan poistettu Helsingistä. Tavoite asetettiin kahdesta syystä. Koska se on oikein, ja koska se on mahdollista.
Hyvinvointiyhteiskunta ei ole valmis tai saavuttanut tavoitteitaan niin kauan, kuin yhdeltäkin meistä puuttuu asunto. Jokaisella meistä pitää olla oma koti, jonka seinät tuovat vakautta ja turvaa elämän kuohunnalta. Paikka, jossa on mahdollisuus pysähtyä ja rauhoittua, kerätä voimaa.
Sosiaalista vastuuta kannetaan parhaiten siten, että jokaisella on katto pään päällä. Kaikki elämän muut haasteet ovat helpommin ratkaistavissa, kun ei tarvitse miettiä, missä nukkuu yönsä.
Asunnottomuutta torjuvaa työtä on Helsingissä tehty pitkään ja määrätietoisesti. Siksi tavoite asunnottomuuden poistamisesta kokonaan on mahdollinen. Se on vaikea ja kunnianhimoinen, mutta mahdollinen.
Olemme kaksi vuosikymmentä vähentäneet määrätietoisesti asunnottomuutta ja alamme olla tilanteessa, jossa voimme poistaa sen kokonaan. Jos jokin on oikein ja mahdollista, se täytyy tehdä. Jokaiselle asunnottomalle on löydettävä koti.
Helsingin ja suurten kaupunkien lisäksi valtion on nyt aika ottaa seuraava askel. Valtion on otettava työn alle pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen koko Suomesta seuraavan hallituskauden aikana.
Julkaistu kolumnina Töölöläisessä 18.6.2023.
