23.2.2023
Huomenna on kulunut vuosi siitä, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan. Vuosi, jonka aikana tuntuu, että kaikki mitä asiasta voi sanoa on jo sanottu.
Aivan hyökkäyksen alussa käytin monta päivää siihen, että katsoin liimaantuneena rintamalta tulevia uutisia, videoita ja sosiaalisen median julkaisuja aiheesta.
Tunsin valtavaa tuskaa siitä, että laajamittainen sota oli tullut todeksi aivan Suomen lähellä. Putinin Venäjä ei osoittanut piiruakaan kunnioitusta naapurivaltioidensa rajoja, vapautta tai itsenäisyyttä kohtaan.
Myönnän, että en enää nykyisin päivittäin katso missä rintamalinja etenee – sotaväsymystä. Lähellä ja kauempana.
Väsyminen – se onkin avainsana. Ihmisillä on tapa pikkuhiljaa normalisoida kaaottinen ja katastrofaalinenkin arkipäiväiseksi. Turtumista todellisuuden edessä. Vaikka joka ikinen päivä Venäjän sotilaat tekevät rikollista työtään Ukrainan maalla, ei joka päivä pysty kokemaan vastaavaa valtavaa tunnemyräkkää, jonka hyökkäyksen vääryys ansaitsisi. Tämä on samaan aikaan välttämätöntä ihmisluonnon selviämiseksi, mutta vaarallista Ukrainan sodan kaltaisissa tilanteissa.
Siksi nyt Ukrainan sodan vuosipäivän lähestyessä onkin muistutettava meitä kaikkia – niin suomalaisia kuin oikeastaan aivan jokaista vapauteen ja sääntöperusteiseen maailmanjärjestykseen uskovaa – siitä, että väsymys ja sodan kauheuksien arkipäiväistyminen ovat tässä hetkessä suurimpia vihollisiamme.
Ukrainan sodalla on nimittäin koko maailmaa mullistava vaikutus, eikä sitä ole varaa hävitä. Ukrainalaisille kyse on tietenkin omasta kotimaasta ja elämästä. He sotivat säilyttääkseen itsenäisyytensä, vapautensa ja itsemääräämisoikeutensa. Turvatakseen itsensä ja perheensä, arkensa ja tulevaisuutensa. Joka päivä tämän eteen tehdään taistelussa tekoja, joiden urheutta voi verrata omissa sodissamme nähtyyn. Ukrainalaisille puolustustaistelun oikeutus ja merkitys on itsestään selvä ja tahto säilyttää itsenäisyys vahva.
Jo pelkästään moraalisesta myötäelämisestä johtuva tahto tukea Ukrainaa on valtavan tärkeää ja ennen kaikkea oikein. Samalla on kuitenkin myös niin, että Ukrainan auttaminen on tällä hetkellä parasta puolustuspolitiikkaa ja turvallisuuden vahvistamista, mitä voimme tehdä.
Meille, jotka katsomme sotaa etäämmältä, sodan tulee toimia päivittäisenä muistutuksena siitä, että naapurissamme elää valtio, jolle agressiivinen, uusimperialistinen alistuspolitiikka on tullut olemassaolon päämääräksi. Valtio, jolle sotilaallinen hyökkäys toiseen maahan jonkin kuvitellun imperiumin kunnian palauttamiseksi tai löyhien geopoliittisten turvallisuusargumenttien vuoksi on tärkeämpää kuin edes omien kansalaisten henki – muiden hengestä puhumattakaan.
Jos Venäjän johtopäätös tästä sodasta tulee olemaan, että sodasta voi hyötyä, tarkoittaa se Suomelle sitä, että joudumme elämään jatkuvan varustautumisen ja sotilaallisen voimankäytön uhan keskellä. Siksi ainut johtopäätös, jonka Venäjälle ja muille voimapolitiikasta haaveileville totalitaarisille voi antaa on: ei saa, ei pidä, ei kannata – enää koskaan.
Siksi emme saa väsyä, emmekä saa muuttua välinpitämättömiksi. Ukraina ja ukrainalaiset sotivat todella meidän kaikkien puolesta. Jokainen euro rahallista ja materiaalista, sotilaallista ja humanitaarista tukea on oikein ja moraalinen velvollisuutemme.
Kuten aiemmin kerroin, sain viime viikolla tavata yhden Kiovan valtuutetuista omalla kaupungintalollamme. Kiovassa elämä on kovin erilaista kuin Helsingissä: ohjuksia, ilmahälytyksiä, arkea tuhoutuneen infrastruktuurin keskellä ja vapaaehtoistoimintaa rintamalla olevien tukemiseksi. Silti elämää on sodankin keskellä pakko jatkaa.
Kaiken tämän keskeltä hänen pääviestinsä oli: Ukraina ja ukrainalaiset ovat taisteluun ja voittoon sitoutuneita. Niin meidänkin on oltava.
8.1.2023
Yksi suurimpia ilon aiheita politiikassa ovat hetket, jolloin voi huomata tehdyillä päätöksillä ja työllä olevan konkreettista merkitystä. Helsingissä on päätetty tavoitella asunnottomuuden poistamista vuoteen 2025 mennessä. Tämä kunnianhimoinen tavoite on yksi Helsingin laajan ja monipuolisen kaupunkistrategian konkreettisimpia tavoitteita. Sen eteen on tällä valtuustokaudella tehty määrätietoisesti työtä ja tulokset ovat lupaavia.
Asunnottomien määrä on vuodesta 2019 vuoteen 2022 laskenut 47 prosenttia yksinasuvien ja 38 prosenttia perheellisten kohdalla. Asunnottomuuden kovana ytimenä voidaan pitää pitkäaikaisasunnottomuutta. He ovat ihmisiä, jotka tarvitsevat myös erityisen paljon tukea. Pitkäaikaisasunnottomuus on vähentynyt Helsingissä vuodesta 2019 nykyhetkeen 24 prosentilla.
Kun katsoo prosenttien taakse, voi sanoa karkeasti, että kolme vuotta sitten meillä oli Helsingissä noin kuusisataa pitkäaikaisasunnotonta, kun viime vuonna heitä oli neljä ja puolisataa. Tänä vuonna tavoite on päästä alle neljään sataan.
Työ pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi on työtä hyvinvointiyhteiskunnan ytimen eteen. Elämän muita haasteita on hankalaa ja jopa mahdotonta ratkaista, jos ei tiedä missä nukkuu seuraavan yönsä. Siksi on niin tärkeää, että jokaisella on oma koti, nimi ovessa. Paikka, jossa on mahdollisuus pysähtyä, rauhoittua ja kerätä voimia, elää ja rakentaa elämää.
Helsingissä jatkamme määrätietoisesti työtä tämän tavoitteen eteen. Ehkäisemme häätöjä, rakennamme asuntoja ja tuettua asumista asunnottomille, tarjoamme tukea sekä asumiseen että muihin sosiaalisiin ongelmiin.
Nykyisellä hallituksellakin on ollut asetettuna tavoitteita asunnottomuuden puolittamiseksi. Valitettavasti valtakunnallisesti työ ei ole edennyt tavoitteiden mukaan. Hieman nurinkurisesti ympäristöministeriön asunnottomuusohjelmakin päättyi nyt vuoden vaihteessa. Eikä uutta ole tehty.
Vaikka vaalit ovat tulossa, se ei tarkoita, että fokus ja työ saisi katketa. Erityisen hankalaa tämä on tilanteessa, jossa asunnottomuuden hoidon vastuu sote-uudistuksen takia jakautuu moniin käsiin – alueille ja kaupungeille. On hyvä, että asuntoministeri päätyi sentään syksyllä asettamaan selvityshenkilö tekemään esityksensä asunnottomuuden vähentämiseksi. Tätä esitystä odotamme tammikuun lopulla.
Viimeinen vuosikymmen asunnottomuustyötä on osoittanut, että tavoite asunnottomuuden poistosta on mahdollista saada toteutumaan. Viimeisten vuosien aikana olemme panneet Helsingissä asiaan myös vauhtia.
Tulevan hallituksen asetettava tavoitteeksi pitkäaikaisasunnottomuuden poisto Suomesta. Se on mahdollista, mutta ennen kaikkea se on oikein.
7.1.2023
HBL har under de senaste veckorna gjort ett bra jobb med att presentera de olika partiernas linjer för den kommande valperioden. En av de frågor som ställts till partiledarna har varit deras inställning till en sänkning av inkomstskatten.
Svaret på denna fråga säger en hel del om de olika partiernas åsikter om ekonomin. Kanske kan svaret på frågan ses även som ett bredare uttalande om huruvida staten anses vara en bättre användare av medel än individen.
Traditionellt har Samlingspartiet och SFP setts som de klara borgerliga alternativen. På senare tid har Rörelse Nu också försökt att ta upp något av samma borgerliga mark. Det är därför mycket förvånande att både Anna-Maja Henriksson från SFP och Hjallis Harkimo från Rörelse Nu i intervjuer med HBL svarade negativt på frågan om sänkning av inkomstskatten.
Harkimo meddelade direkt att han var emot en sänkning av inkomstskatten och Henriksson konstaterade att den rätta tidpunkten för en sänkning av inkomstskatten kan vara mot slutet av nästa valperiod. Så svaret, som var förklätt som ett positivt svar, var faktiskt ett negativt svar.
De borgerliga väljarna kan också ibland uppvaktas av Centerpartiet och Sannfinländarna. Centern har förlorat all trovärdighet i den ekonomiska politiken till följd av sin misslyckade valperiod som finansministerparti. Sannfinländarnas ekonomiska linje är inte trovärdig och i synnerhet när det gäller strukturpolitiken är deras linje egentligen ofta vänster.
Det är därför mycket troligt att Samlingspartiet kommer att vara det enda borgerliga alternativet i vårens riksdagsval. Detta är något som alla borgerliga väljare bör tänka på.
Opinionsartikeln har publicerats i HBL den 4.1.2023
