Vanhin puisto palautetaan loistoonsa

Kaisaniemenpuistoon rakennetaan uutta hotellia. Hotelli nousee vanhan, huonoon kuntoon päässeen ja kaupunkikuvallisesti kehnon Säätalon tilalle. Alueen kehityksen kannalta uutinen on tervetullut, kunhan rakennuksen arkkitehtuurissa pidetään kiinni kunnianhimosta.

Ravintola Kaisaniemi sai uudet omistajat, jotka ovat ryhtyneet tarkkaan restaurointityöhön ravintolan vuosisadan takaisen loiston palauttamiseksi. Nämä uutiset kytkeytyvät erinomaisesti siihen, että Kaisaniemenpuiston kunnostus etenee vihdoin.

Helsingin keskustan vanhimman puiston viihtyisyys on huomattavasti laskenut, ja puisto on koettu turvattomaksi läpikulkupaikaksi. Onpa sitä välillä pidetty, valitettavasti, keskustan huumekaupan keskuksenakin.

Valtuuston hyväksymässä kaupunkistrategiassa linjattiin, että Kaisaniemenpuiston kunnostaminen käynnistetään tällä valtuustokaudella. Strategiakirjaus oli tärkeä, jotta puiston kunnostusta ei voida vuosittaisissa suunnitelmissa enää lykätä määrättömään tulevaisuuteen.

Joulukuussa kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi puiston korjaussuunnitelmat. Koko laaja puistoalue kunnostetaan, liikennejärjestelyitä parannetaan ja aluetta kehitetään monipuolisemmaksi kulttuuri- ja maisemahistorialliset arvot huomioon ottaen. Esimerkiksi puiston suihkulähteen ilme on tarkoitus palauttaa 1920-luvun ilmeen mukaiseksi.

Puiston arvokasta kasvillisuutta myös uudistetaan ja täydennetään. Lisäksi saneerataan puistoalueella sijaitsevaa vesihuoltoverkostoa ja muuta kunnallistekniikkaa. Valaistus uusitaan vastaamaan nykyisiä vaatimuksia.

Puiston korjaussuunnitelma on yksityiskohtainen. Nostan tässä yhteydessä esiin vain muutamia esimerkkejä suunnitelluista muutoksista.

Kaisaniemenrannan muuttamista paremmin kaupunkilaisia palvelevaksi on toivottu laajasti. Sen kehittäminen viihtyisäksi oleskelualueeksi oli yksi alueemme OmaStadi-äänestyksen voittaneista ideoista. Idea pyritään toteuttamaan osana puiston korjausta.

Suunnitelmissa Kaisaniemenlahden ranta muutetaan rantapromenadiksi, jossa voi istuskella ja oleskella. Vanhan rantamuurin varteen tehdään varaukset mahdollisia ravintolalaivoja varten. Tarkoitus on myös mahdollistaa kioskitoiminnan pyörittäminen.

Tennistä on pelattu Kaisaniemenpuistossa pitkään ja mahdollisuus siihen on haluttu säilyttää. Suunnitelmissa tenniskentät siirretään lähemmäs puiston itäreunaa ja niiden yhteyteen muodostetaan liikunnallinen toimintakokonaisuus.

Puiston hiekkakentästä halutaan saada jatkossa enemmän irti ympäri vuoden. Kentälle rakennetaan tapahtumatoimintaa palveleva infra. Pakkastalvina kenttä on tarkoitus jäädyttää.

Kaupunkilaisilta on tullut palautetta pyöräilystä puistossa. Erityisesti Svante Olssonin puistokujalle toivotaan vauhtia hillitseviä muutoksia. Suunnitelmissa pyöräilijöitä ohjataan kiertämään puiston pohjoisosan kautta, Kaisaniemenpuistokujaa ja Kaisaniemenrantaa pitkin.

Koska Kaisaniemenpuisto on suojeltu, sen korjaaminen ja kunnostaminen on tehtävä pieteetillä. Kustannukset tulevat olemaan noin 18,4 miljoonaa euroa. Puistoa rakennetaan vaiheittain korkeista kustannuksista johtuen. Tavoitteena on, että rakentamisen toteutussuunnitelmat valmistuvat kesään mennessä.

Voin jo kuvitella, miten hieno puisto tulee olemaan, kun se on saatu palautettua, ei entiseen, vaan uuteen loistoonsa. Uusittu puisto ja sen ympäristö tulee palvelemaan kaikkia helsinkiläisiä, mutta erityisesti laajan kantakaupungin asukkaita. Lähteköön tästä liikkeelle uusi ja upea vaihe Suomen vanhimman julkisen puiston historiassa.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Töölöläisessä 27.2.2022.


Jengiytymiseen on puututtava ennen kuin on liian myöhäistä

Jengiytyminen on vakava ja vaarallinen ilmiö. Jengiytymisen vakavimmista seurauksista saatiin todisteita viimeksi helmikuun alussa. Poliisi sai valmiiksi rikostutkinnan, jonka lopputuloksena helsinkiläisen katujengien jäsenet saivat syytteet väkivaltaisen iskun suunnittelusta. Onneksi poliisi ehti estää iskun.

Jengiytymiseen on puututtava ennen kuin on liian myöhäistä. Ruotsissa jengiytymisen merkkejä ei otettu tosissaan tarpeeksi nopeasti ja tilanne ehti riistäytymään käsistä. Ilmiöön on puututtava tarmokkaasti nyt, kun se on onneksi vasta oraalla.

Meidän täytyy kaikin keinoin estää se, että nuoret päätyvät osaksi rikollista toimintaa – oli kyse sitten tietoisista vääristyneeseen maailmankuvaan pohjaavista valinnoista tai ajautumisesta paremman tekemisen puutteessa. Tarvitaan keinoja kovemmasta ja pehmeämmästä päästä. Rajoja ja rangaistuksia, mutta ennen kaikkea näköalaa ja uskoa tulevaan.

Jengeihin kiinnittymisessä on liian usein kyse tarpeesta kiinnittyä edes johonkin yhteisöön. Katujengit koostuvat pääosin nuorista aikuisista, mutta osassa on mukana myös alaikäisiä. Nuoret aikuiset tarvitsevat järkevän pohjan elämälleen. Koulutus ja työpaikka tuovat paitsi edellytyksen pärjätä myös mahdollisuuden yhteisöön. Tukeepa tätä samaa oikeassa kohtaa suoritettu asepalveluskin.

Kaupungeilta tarvitaan selkeitä panostuksia lapsiin ja nuoriin. Otamme Helsingissä käyttöön oman terapiatakuun tänä vuonna. Palkkaamme 40 uutta työntekijää lastensuojeluun. Suuntaamme 3,4 miljoonaa euroa lisää esimerkiksi koulunuorisotyön lisäämiseen, kaveritoiminnan ja yksinäisyystyön kehittämiseen sekä nuorisotyön perustoiminnan vahvistamiseen. Edistämme jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuutta harrastamiseen.

Eduskunnan on puolestaan tarkasteltava rikoslakeja ja tarpeen vaatiessa kiristettävä niitä, jotta tulee selväksi, millainen toiminta ei ole hyväksyttävää. Esimerkiksi rangaistusasteikon kiristäminen ampuma-aseen kanniskelussa julkisilla paikoilla olisi paikallaan.

Käänne huonompaan on usein nopea, parempaan hitaampi. Siksi tarvitaan määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä, yhteiskunnan kaikki keinot. Viranomaisten on tunnistettava ongelman merkitys ja tehtävä kaikkensa sen torjumiseksi. Kierrettä ei saa päästää voimistumaan.

Teksti on julkaistu kolumnina Helsingin uutisissa 26.2.2022.


Sukset, luistimet ja pulkat esiin, niin kauan kuin talvea riittää

Helsingissä on ollut upeita pakkaskelejä tänä talvena. Vuoden ensimmäisten viikkojen aikana hiihdin enemmän kuin vuosiin. Suunnittelin jopa uusien suksien ja monojen hankkimista. Kantakaupungissa asuvana ei muuten tulisi mieleenkään päivittää suksia ja monoja, mutta kun kelit ovat otolliset, alkaa hiihto kiinnostaa kantakaupunkilaistakin.

Latuverkostosta on saatu otettua käyttöön tänä talvena suurin osa, vaikka takapakkiakin on kelien takia tullut. Kunpa saisimme vielä kohtuullisen jakson pakkasia ja hiihtolatujen verran lunta! Eteläisessä Suomessa talvet ovat lyhentyneet ja lämmenneet. Se lisää vaihtelua keleissä ja lämpötiloissa tänäkin talvena. Säiden suhteen ennen olivat asiat paremmin. Se antaa aihetta ajatella asiaa laajemminkin. Ilmastotoimia ei tehdä vain kelien tähden, mutta sopivana herättäjänä tämäkin voi toimia.

Helsingin hiihtolatuja parannetaan sitä mukaa, kun lunta tulee lisää. Töölöstä voi lähteä hiihtämään esimerkiksi Keskuspuistoon tai Paloheinään. Tätä kirjoittaessani Paloheinässä oli pari hyvässä tai tyydyttävässä kunnossa olevaa latua. Koska Paloheinä on suosituimpia hiihtopaikkoja, on latujen huoltotilanne myös parhaimpia kaupungissa. Keskuspuistossa tilanne vaihtelee enemmän.

Jos hiihto ei innosta, Töölössä on useita mahdollisuuksia luisteluun. Tätä kirjoittaessani Väinämöisen kenttä ja Hesperian puiston luistelukenttä Etu-Töölössä sekä Kirjailijanpuiston kenttä Taka-Töölössä oli jäädytetty. Lähimmät tekojääkentät ja -kaukalot sijaitsevat Jätkäsaaressa ja Lauttasaaressa. Tälläkin talvikaudella kaupungin tekojäillä luistelu on maksutonta. Jos tarkenee ja keli sallii, luistelun jälkeen voi kävellä rantaan nauttimaan kahvia tai muuta lämmintä juotavaa. Ulkoilmakahviloissa voi korona-aikanakin oleskella hyvillä mielin, kun muistaa varotoimet kuten turvavälit.

Hiihtolatujen ja luistelukenttien kuntoa päivitetään ulkoliikunta.fi -sivulle sitä mukaa, kun niitä kunnostetaan, jäähdytetään ja jäädytetään. Ennen liikkumaan lähtöä kannattaakin tarkistaa sen hetkinen tilanne jatkuvasti päivittyvästä palvelusta.

Vuosi sitten talvella kaupunki teki Laajalahteen meren jäälle matkaluisteluradan, joka oli luistelukunnossa alle kaksi viikkoa. Saattaa olla, että tämä talvena sääolot eivät ole riittävän suotuisat siihen, että matkaluistelurata voitaisiin taas avata. Meren jäälle radan tekeminen on epävarmaa ja jopa riskialtista. Kaupunki on selvitellyt mahdollisuutta avata erillinen matkaluistelurata Malmille.

Pulkkamäkiä on tarjolla eri puolilla kaupunkia, kunhan vain lunta riittää. Töölössä pulkkamäkeen on päässyt esimerkiksi Topeliuksen puistossa ja Väinämöisen puistossa. Jos hieman hurjempi mäki kiinnostaa, kannattaa suunnata Paloheinän mäkeen. Kaupungin pulkkamäistä Paloheinä on ainoa, joka on Helsingin kaupungin ylläpitämä, joten siellä on kaupungin tarjoama huolto ja valaistus. Minulle tutuin pulkkamäki on Malminkartanossa. Malminkartanonhuipulta eli täyttömäeltä avautuvia näkymiä kannattaa lähteä ihailemaan kauempaakin.

Helsingin kaupungin hallinnoimat sisäliikuntatilat ja uimahallit ovat valitettavasti olleet suurelta yleisöltä suljettuina. Matalariskisten tilojen rajoituksia purettaneen lähipäivinä. Näin on ainakin pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittanut. Ulkoilumahdollisuudet eivät kuitenkaan ole rajoituksista riippuvaisia. Kannattaa siis kaivaa esiin sukset, luistimet ja pulkat ja suunnata nauttimaan talvikeleistä, jos niitä vaan vielä riittää.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Töölöläisessä 30.1.2022.