17.1.2023
Oletteko valmiita säilyttämään ”pohjoismaisen veroasteen”? Miksi Kokoomus haluaa politiikassa ajaa vain vuorineuvoston veronalennuksia? Onko verotuksella muka oikeasti väliä?
Edellä vain muutama viime päivinä politiikan puheenvuoroissa heitelty kysymys verotusta koskien. Verotus on vauhtia ottavassa vaalikeskustelussa esillä – ja hyvä niin. Onhan kysymys jokaiselta meistä pois kerättävistä rahoista. On politiikan ydinkysymyksiä paljon, miksi ja mihin tarkoitukseen niitä kerätään.
Vuorineuvosten veronalennukset on tietenkin herkullinen populistinen heitto. Se taisi olla pääministerimme tarkoituskin. Moni voi jo sielunsa silmin nähdä smokkiin pukeutuneen ivallisesti hymyilevän vuorineuvoskarikatyyrin pitämässä ylenpalttisia pitoja veronalennuksilla saamillaan lisätuloilla.
Todellisuus on kuitenkin päinvastainen. Heitoillaan pääministeri ei itseasiassa pilkkaa vuorineuvoksia vaan ylenkatsoo tavallisten suomalaisten työntekoa ja pärjäämistä. Sillä siitä kokoomuksen veronalennusesityksissä on kyse: työssäkäyvien suomalaisten oman talouden liikkumavaran kasvattamisesta. Kyse on opettajien, insinöörien, sosiaalityöntekijöiden, tilintarkastajien ja tehdastyöntekijöiden palkasta.
Kokoomuksen veronalennukset osoitetaan kaikkiin tuloluokkiin – ja itseasiassa painottaen pieni- ja keskituloisia. Esitetystä miljardin euron verovähennyksestä 200 miljoonaa euroa kohdistettaisiin pelkästään työtulovähennykseen. Kokoomuksen veropolitiikalla kannustin tehdä ja ottaa vastaan työtä kasvaisi kaikissa tuloluokissa, mutta erityisesti matalatuloisilla.
Oma kysymyksensä on vielä marginaalivero eli kuinka paljon lisätyötunnista jää käteen. Karkeasti sanottuna jokaisesta lisätyötunnista, jonka esimerkiksi sairaanhoitaja tai insinööri tekee, maksaa hän tällä hetkellä puolet veroa. Ansiotuloverotuksen todella kireästä progressiosta kertoo se, että jo alle maan mediaanituloilla marginaaliveroaste nousee 50 prosentin tasolle.
Vastaamatta jäi vain, missä edellä kummittelivat vuorineuvokset? Ellei sitten titteleitä ole ruvettu jakamaan urakalla.
Inflaatio ja koronnousu kurittavat kotitalouksien ostovoimaa. Läpi puoluekentän ilmaistaan huolta ihmisten ostovoimasta. Siksi onkin aivan erityisen hämmentävää, että kokoomus on varsin yksin jäänyt puolustamaan veronalennuksia. Ne kun olisivat itseasiassa ilmeisin työkalu kotitalouksien tilanteen parantamiseen. Ei auta kuin kummeksia, miksi vasemmistopuolueet näyttävät pysyvästi luopuneen työntekijöiden verotaakasta huolehtimisesta.
EU-maista esimerkiksi Saksassa on myös ymmärretty veronalennukset keinona parantaa ostovoimaa. Kuka ikinä väittääkin, että ”ei toimi Suomessa”, saisi myös perustella näkemyksensä. Valitettavasti, koska veronalennukset eivät sovi puoluekentän vasemmalle puolelle, niin tyypillinen ratkaisu onkin luoda verovaroilla tuotettu tuki ihmisille. Sen lisäksi, että on kummallista kierrättää veronmaksajien omaa rahaa takaisin heille verottajalta, kohdistuvat tuet myös valitettavan heikosti.
Eikö kuitenkin olisi parempi, että työssäkäyvät keskituloiset ihmiset voisivat vastata talouden shokkeihin ennen kaikkea omalla työllään yhteiskunnan tukiaisten sijaan?
11.1.2023
2,4 miljardia. Se on julmetun paljon rahaa jopa julkisessa taloudessa. Se vastaa 39,3 % koko puolustusbudjetistamme, 2,8 kertaa poliisin määrärahat tai 4,8 kertaa oikeuslaitoksen määrärahat.
Se on nyt myös valtion velastaan vuosittain maksamien korkomenojen suuruus. Valtionvarainministeriö on juuri vahvistanut, että valtion korkomenoarvio kasvaa 900 miljoonalla eurolla aiemmin arvioidusta. Ja kuten olemme viimeisen puolen vuoden aikana huomanneet, korkokäyrät ovat sojottaneet ylös – eivät alaspäin. Vielä kovempi hintalappu velallle on siis vasta edessä.
Velasta varoittelu on ollut viime vuosien talouspoliittisessa keskustelussa valitettavan epämuodikasta. Intoutuivatpa jotkut vasemmistolaiset talouspohdiskelijat intoilemaan julkisen velan määrän totaalisesta merkityksettömyydestä. Velkakriittisyyttä suomittiin taantumukselliseksi nihilismiksi ja vaateena oli painaa kaasua – ja vekseleitä.
Valitettavasti velkausko ei jäänyt vain teoreettiseksi pohdinnaksi, vaan ensin Rinteen ja myöhemmin Marinin hallitus ottivat sen tärkeimmäksi opinkappaleekseen. Kun nyt velkakeskustelussa nostetaan esiin korona ja Venäjän hyökkäys, unohdetaan, että ennen kuin näistä kriiseistä oli kuultukaan, hallitusjoukko kokoontui säätytalolle jakamaan miljardeja kunkin lemmikkihankkeisiin.
Sanotaan se siis vielä selvästi: Reipas velkaantuminen ei siis ollut olosuhteiden pakko – se oli nykyhallituksen aktiivinen päätös.
Tänä keväänä on aika muuttaa suuntaan. Velkaantumistahti on saatava pysähtymään ja velkaantuminen taittumaan. On rakennettava sellaista tulevaisuutta, jossa velkaa myös lyhennetään, ei vain oteta. Näin, vaikka tällaisen järkeen käyvän vaateen esittäminen tuntuu nykypolitiikan todellisuudessa lähes vallankumouksellisella.
Velkavastaisuudessa ja julkisen talouden tasapainon tavoittelussa on nimittäin kyse turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Vain vahva valtiontalous luo mahdollisuuden liikkumavapauden säilyttämiseen kriisien iskiessä. Vain vahva valtiontalous varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan säilymisen ja heikoimmista huolehtimisen. Vain vahva valtiontalous takaa edellytykset investoida tulevaisuuteen.
Tästä on kysymys myös Kokoomuksen eilisessä välikysymyksessä.
Suomalaiset ovat onneksi fiksu kansa. Ymmärrys edellisestä on vahvasti jaettu. Valtaosa vaatii valtiontalouden tasapainottamista. Kaksi kolmasosaa myös pitää ensisijaisena keinona siihen menojen vähentämistä. Samoin yli kaksi kolmasosaa vastustaa talouden tasapainottamista verotusta kiristämällä. Tämän peruslinjan on näyttävä kevään vaaleissa ja tulevan hallituksen ohjelmassa.
8.1.2023
Yksi suurimpia ilon aiheita politiikassa ovat hetket, jolloin voi huomata tehdyillä päätöksillä ja työllä olevan konkreettista merkitystä. Helsingissä on päätetty tavoitella asunnottomuuden poistamista vuoteen 2025 mennessä. Tämä kunnianhimoinen tavoite on yksi Helsingin laajan ja monipuolisen kaupunkistrategian konkreettisimpia tavoitteita. Sen eteen on tällä valtuustokaudella tehty määrätietoisesti työtä ja tulokset ovat lupaavia.
Asunnottomien määrä on vuodesta 2019 vuoteen 2022 laskenut 47 prosenttia yksinasuvien ja 38 prosenttia perheellisten kohdalla. Asunnottomuuden kovana ytimenä voidaan pitää pitkäaikaisasunnottomuutta. He ovat ihmisiä, jotka tarvitsevat myös erityisen paljon tukea. Pitkäaikaisasunnottomuus on vähentynyt Helsingissä vuodesta 2019 nykyhetkeen 24 prosentilla.
Kun katsoo prosenttien taakse, voi sanoa karkeasti, että kolme vuotta sitten meillä oli Helsingissä noin kuusisataa pitkäaikaisasunnotonta, kun viime vuonna heitä oli neljä ja puolisataa. Tänä vuonna tavoite on päästä alle neljään sataan.
Työ pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi on työtä hyvinvointiyhteiskunnan ytimen eteen. Elämän muita haasteita on hankalaa ja jopa mahdotonta ratkaista, jos ei tiedä missä nukkuu seuraavan yönsä. Siksi on niin tärkeää, että jokaisella on oma koti, nimi ovessa. Paikka, jossa on mahdollisuus pysähtyä, rauhoittua ja kerätä voimia, elää ja rakentaa elämää.
Helsingissä jatkamme määrätietoisesti työtä tämän tavoitteen eteen. Ehkäisemme häätöjä, rakennamme asuntoja ja tuettua asumista asunnottomille, tarjoamme tukea sekä asumiseen että muihin sosiaalisiin ongelmiin.
Nykyisellä hallituksellakin on ollut asetettuna tavoitteita asunnottomuuden puolittamiseksi. Valitettavasti valtakunnallisesti työ ei ole edennyt tavoitteiden mukaan. Hieman nurinkurisesti ympäristöministeriön asunnottomuusohjelmakin päättyi nyt vuoden vaihteessa. Eikä uutta ole tehty.
Vaikka vaalit ovat tulossa, se ei tarkoita, että fokus ja työ saisi katketa. Erityisen hankalaa tämä on tilanteessa, jossa asunnottomuuden hoidon vastuu sote-uudistuksen takia jakautuu moniin käsiin – alueille ja kaupungeille. On hyvä, että asuntoministeri päätyi sentään syksyllä asettamaan selvityshenkilö tekemään esityksensä asunnottomuuden vähentämiseksi. Tätä esitystä odotamme tammikuun lopulla.
Viimeinen vuosikymmen asunnottomuustyötä on osoittanut, että tavoite asunnottomuuden poistosta on mahdollista saada toteutumaan. Viimeisten vuosien aikana olemme panneet Helsingissä asiaan myös vauhtia.
Tulevan hallituksen asetettava tavoitteeksi pitkäaikaisasunnottomuuden poisto Suomesta. Se on mahdollista, mutta ennen kaikkea se on oikein.
