Ikävätkin ilmiöt on otettava tosissaan

Helsingissä asuinalueet ovat eriytyneet toisistaan. Kun puhun eriytymisestä, tarkoitan nimenomaan isoille kaupungeille tyypillistä kärjistynyttä eroa eri alueilla asuvien ihmisten taloudellisessa ja sosiaalisessa hyvinvoinnissa. Aivan erikseen on kaupunginosien positiivinen erilaisuus. Sille on aina ollut ja tulee olemaan paikka kaupungeissa.

Emme onneksi ole tässä kehityksessä esimerkiksi Ruotsin tilanteessa, emme lähellekään. Lehtemme eivät joudu viikoittain uutisoiman ammuskeluista tai räjähdyksistä. Helsingissä ei ole Ruotsin kaltaisia katujengejä eikä tänne ole päässyt syntymään todellisia rinnakkaisyhteiskuntia. On kuitenkin kaupungin kohtalonkysymys, että kehityskulut alueiden eriytymisestä ja orastavat merkit jengiytymisestä katkaistaan nopeasti.

Hyvä kaupunkisuunnittelu ei päästä syntymään sellaisia lähiöitä, joihin keskittyy vain yhdenlaisen sosioekonomisen taustan omaavia ihmisiä. Uusille alueilla kaavoitamme omistusmuodoiltaan sekoittavaa asuntokantaa. Vanhoille alueille, jossa vuokra-asuntokanta korostuu kaavoitamme korostetusti vapaarahoitteista omistusasumista.

Yritämme saada positiivista kierrettä liikkeelle tekemällä erityishuomion alueille näkyviä julkisia investointeja. Viime vuosien erityinen menestystarina on Myllypuro, jossa uusi kampus ja metroaseman ympäristön uudistaminen on ollut sysäys alueen muutokselle. Huolehdimme myös siitä, että jokaisella asuinalueella on tarjolla kulttuuria, liikuntapaikkoja, harrastusmahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä. 

Yksi paikoista, joissa eriytyminen valitettavasti näkyy voimakkaasti, on päiväkodit ja koulut. Erityishuomion tuleekin olla siinä, että jokaiselle helsinkiläiselle lapselle taataan turvallinen lapsuus ja usko tulevaisuuteen osana suomalaista yhteiskuntaa.

Vieraskielisten lasten osalta kaikki lähtee kielen oppimisesta. Se oppiminen alkaa jo varhaiskasvatuksessa. Siksi jokainen – erityisesti vieraskielisestä perheestä tuleva – lapsi pitää saada varhaiskasvatukseen viimeistään kaksivuotiaana. On taattava paikat ja muutettava kotihoidontukea. Esimerkiksi kotihoidon tuen sisarkorotuksesta tulisi tämän vauhdittamiseksi luopua.

Peruskoulussa on varmistettava riittävät resurssit – ja tätä kautta käsiparit – niihin kouluihin, joissa oppilaiden taustat ovat sosioekonomisesti heikommat tai vieraskielisten oppilaiden määrä korostuu.

Olemme tarveperusteisessa rahoituksessa lapsenkengissä. Helsingin perusopetuksen rahoituksesta vain prosenttiluokkaa jaetaan tarveperusteisesti. Esimerkiksi Malmössä se on 14 % koulujen rahoituksesta. Malmössä vähiten ja eniten tarvepohjaista rahoitusta saavien koulujen ero tarvepohjaisen rahoituksen määrässä on tuhansia euroja vuodessa oppilasta kohden. Tällä saadaan aivan eri tason vaikutusta aikaan.

Myös vapaa-ajalla on väliä. Mainitussa Malmössä haastavampien alueiden koulujen yhteyteen on rakennettu Allaktivitetshusit, jotka ovat jotain iltapäiväkerhon, nuorisotyön ja harrastusten yhdistelmää. Meillä jotain samankaltaista tehdään harrastamisen Suomen mallilla, mutta tässä voitaisiin mennä paljon pidemmälle. Harrastukset ja yhdessäolo on viety paljon pidemmälle ja koulun tiloissa on myös vanhemmille suunnattuja toimintoja. Koulut muodostuvat aidosti paikallisyhteisön keskipisteiksi.

Edellä esiin nostamani alueiden suunnittelu ja palvelut ovat kaupunkien käsissä. Aina nekään eivät riitä, vaan tarvitaan valtiota ja turvallisuusviranomaisia. Kun rikollisuus nostaa päätään on ennaltaehkäisyn rinnalle otettava tiukemmat toimet. Yksikään rikos ei saa jäädä selvittämättä. Rikoksiin syyllistyneille on osoitettava, että rikos ei kannata. Samaan aikaan on aina tarjottava väylä pois rikollisesta elämäntavasta.

Oli kyse sitten työkalupakin ”pehmeämmistä” tai ”kovemmista” keinoista yksi asia on selvä: kaupungin ikävätkin ilmiöt on tunnustettava – ja otettava tosissaan.

Kirjoitus julkaistu Töölöläisessä kolumnina 1.11.2022


Kun teoria muuttuu käytännöksi

Kun julkisuudessa ruvetaan puhumaan synnytysosastoista tai päivystyksistä monien meistä mielenkiinto herää. Näin on herännyt varmasti myös viime viikkoina, kun julkisuudessa on käyty keskustelua erityisesti Malmin, Lohjan ja Porvoon päivystysten lakkautusuhasta.

Näistä meitä helsinkiläisiä koskettaa erityisesti Malmin päivystyksen tulevaisuus. Erityisen tärkeä se on idempänä Helsingissä asuville. Meihin töölöläisiinkin vaikutus olisi kuitenkin suuri, sillä Malmin päivityksen alasajo johtaisi Meilahden paineistetun päivystyksen kuormittumiseen entisestään.

Päivystys on niitä sote-palveluita, joiden käyttöä toivomme välttävämme, mutta silloin kun siihen joudumme turvautumaan, toivomme sen toimivan nopeasti.

Onpa Malmin sairaalalla huoltovarmuusmerkitystäkin. Voimakas keskittyminen vain yhteen paikkaan ja koko kaupungin näkökulmasta hieman hankalien liikenneyhteyksien Meilahteen voi kriisitilanteessa muodostua rasitteeksi.

Keskustelussa päivystysten tulevaisuudessa on yhteys huomattavasti laajempaan. Nyt olemme ensi kertaa keskustelemassa konkreettisesti hallituksen läpiviemän sote-uudistuksen vaikutuksista. Teoreettisesta sote-rakenne ja rahoitus keskustelusta siirrytään kohti reaalimaailman ratkaisuja. Miten uudessa tilanteessa saamme asiat hoidettua?

Esiin tulee konkreettisesti myös kaupungin omien palveluiden ja HUS:n järjestämien palveluiden kohtalonyhteys. Se, mitä panostetaan erikoissairaanhoitoon, on pois perusterveydenhoidosta ja sosiaalipalveluista – ja toisinpäin.

Kokonaispotti taas ei ole kaupungintalon vaan eduskunnan käsissä. Rahoitamme jatkossa Helsingissäkin sote- ja pelastuspalvelumme kiinteällä valtionrahoituksella. Samalla toki noin kaksi miljardia euroa verotulojamme siirtyy valtiolle. Hyvinvointialueiden ja Helsingin sote- ja pelastuspuolen politiikka on vain ja ainoastaan jakamista koskevien päätösten tekemistä. Tuloja emme voi kerryttää – paitsi toki lisärahavaateita valtiolle esittäen.

Malmin tilanne näyttäisi olevan ratkeamassa. Olemme esittäneet HUS:n rahoituksen kasvattamista sen verran, että suurimmilta palveluverkkomuutoksilta vältytään. Tämä tarkoittaisi ainakin lakkautusuhan alla olleiden päivystysten säilymistä.

Iso kysymys sote-rahoituksesta kuitenkin jää ja jatkaa realisoitumistaan teoriasta käytännöksi tulevina kuukausina – ja vuosina.

Tämä tarkoittaa myös, että yhteiskunnan kokonaisedusta huolta kantavina päättäjinä olemme tulevina vuosina vaikean ristiriidan äärellä. Alueidemme asukkaiden näkökulmasta ja heidän edustajinaan tehtävämme on yrittää varmistaa valtiolta mahdollisimman hyvät resurssit omalle alueellemme. Samalla ymmärrämme, että valtiontalouden ja julkisen talouden näkökulmasta kaikki eivät voi koko ajan saada rutkasti lisää ja budjettirajoitetta tarvitaan.

Ensi vuosien suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä onkin: Miten huolehdimme valtion sote-rahoituspotin oikeudenmukaisesta jakautumisesta? Miten pidämme nyt paisumaan lähteneet uudesta hallinnollisesta tasosta syntyvät kustannukset kurissa ja varmistamme rahoituksen riittävyyden siihen mihin se on tarkoitettu eli palveluihin? Ja ennen kaikkea onnistummeko järjestämään paremmat sote-palvelut tehokkaammin ja edullisemmin?

Kirjoitus julkaistu Töölöläisessä kolumnina 11.10.2022


Talven mittainen kilowattipeli

Lähes jokainen aviisi maassa tarjoaa sähkön ja lämmön säästövinkkejä. Yksittäiset suomalaiset kertovat haastatteluissa omat keinonsa energiakustannusten hillitsemiseksi. Itsekin olen säätänyt kylpyhuoneen lattialämpöä pienemmälle ja alkanut aiempaa useammin vilkuilemaan sähköyhtiön aplikaatiota. Lienee vähemmistö, jolle oman sähkösopimuksen hintataso ja kesto ei ole lyönyt poikkeuksellisen kirkkaasti tietoisuuteen.

Mieleeni jäi erityisesti oululainen perheenisä, joka kertoi perheensä saaneen aikaan listan toimia, joilla heidän on mahdollista laskea sähkönkulutustaan useilla tuhansilla kilowattitunneilla vuodessa. Esimerkki osoittaa, että omaa sähkön kulutusta perkaamalla on mahdollisuus saada näkyviä tuloksia aikaiseksi.

Meille kerrostaloasujille ei koivuklapien kasaamisesta ole iloa, mutta moneen toimeen voimme mekin tarttua. Valtakunnan virallinen sähkönsäästökampanja neuvoo erityisesti alentamaan huonelämpötilaa ja pidättäytymään tarpeettomasti energian kulutuksesta arkiaamuisin ja arki-iltapäivisin.

Yllättäen eetteriin pamahtaneet julkisen vallan säästönsähkökampanjat saattavat ensin hätkähdyttää – hätkähdyttivät ainakin itseäni – mutta ovat osa tätä erikoista aikaa. Jos vielä hetki sitten energian säästö oli globaalia ympäristö- ja ilmastovastuuta, on niistä tänään tullut kukkarokysymys, huoltovarmuutta ja turvallisuuspolitiikkaa.

Yksilötason lisäksi sama filosofinen muutos koskee kaupungin ilmastotoimia. Meillä on jo pitkään ollut käynnissä päästövähennysohjelma. Erityisesti Helsingin energiatuotannon ohjaaminen irti nyt rajusti kallistuvista ja saatavuudeltaan heikoista fossiilisista kohti kotimaisia ja päästöttömiä energialähteitä on ollut viisasta. Hiilineutraali Helsinki -tavoitteen pohjata tehdyistä päätöksistä on suuri hyöty juuri nyt, kun kaikilta vaaditaan nopeita toimia.

Kaupunki on iso energian käyttäjä itsekin. Siksi olemme aloittaneet työn, jossa käydään käydä tarkkaan läpi kaupungin kiinteistöjen ja palveluiden sähkön- ja lämmönkulutus. Kysymys on kaupungillekin rahasta, sillä kohonneet energiakustannukset aiheuttavat paineita peruspalveluiden rahoitukselle.

Kaupunki käy läpi omat palvelurakennuksensa ja alentaa mahdollisuuksien mukaan niiden sisälämpötilaa. Lämpötilojen säätämisen lisäksi arvioidaan ja toteutetaan ilmanvaihto-, tiivistys- ja energiatehokkuusremontteja, joita on mahdollista tehdä vielä ennen talvea. Tasapainoiltavaakin riittää. Kun yleisten alueiden valaistuksesta ja rakennusten ylläpidosta säästetään, pitää löytää sellainen taso, joka ei heikennä yleistä turvallisuutta tai rakennuskannan ja sisäilman laatua.

Kaupungin omien kiinteistöjen lisäksi on tärkeää, että kaikki kaupungin omistamat laitokset ja yhtiöt tekevät arviot ja tarvittavat säästötoimet omien kiinteistöjensä osalta. Koko Helsingin tasolla iso merkitys on esimerkiksi asuntoyhtiö Hekan tekemisillä. Kannustimien pitäisi ainakin olla kohdallaan.

Sähkömarkkinoiden toimintatapa on luonut tilanteen, jossa kukkaromme ja järjestelmämme kestävyys on poikkeuksellisen vahvasti yhteisissä käsissämme. En olisi vuosi sitten uskonut vuoden päästä päättäväni kolumnia teesiin: Jokaisella oikein ajastetulla pyykkikerralla ja lattialämmityksen asteella on väliä!

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Töölöläisessä 25.9.2022.