Maailman onnellisimman maan pääkaupunki

Viime viikon lopulla julkaistiin vuosittainen odotettu maailman onnellisuusraportti, jonka yhteydessä paljastetaan maailman onnellisimpien maiden listaus. Oxfordin yliopiston laatimassa tutkimuksessa Suomi sijoittui jo yhdeksättä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi.

Saamme suomalaisina ja helsinkiläisinä olla ylpeitä toistuvasta sijoituksestamme maailman onnellisimpana kansana. Jokaiselle meistä onnellisuus näyttäytyy hieman erilaisena, mutta laajassa kuvassa suomalaista onnellisuutta ohjaavat yhteiskuntamme arvot, toimivat perusasiat ja arjen turvallisuus.

Suomalainen yhteiskunta rakentuu meille keskeisten arvojen, kuten vapauden, oikeusvaltioperiaatteen ja tasa-arvon varaan. Tämän lisäksi tärkeä suomalaista onnellisuutta vahvistava tekijä on maamme luottamuksen perinne. Me suomalaiset luotamme toisiimme ja ympäröivään yhteiskuntaan.

Näiden arvojen varaan rakentuu myös suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja sen palvelut. Uskon, että suomalainen onnellisuus perustuu hyvään, sujuvaan ja turvalliseen perusarkeen.

Hyvän perusarjen mahdollistamiseksi teemme Helsingissä jatkuvasti töitä. Panostamme peruskouluihin, päiväkoteihin ja saavutettaviin terveyspalveluihin. Teemme töitä sen eteen, että Helsinki on turvallinen kotikaupunki kaikille. Rakennamme Helsinkiä, jossa arki on ihmisen kokoista, liikkuminen on sujuvaa ja tärkeät asiat ovat aina lähellä.

Toimivan perusarjen lisäksi luonto ja sen läheisyys on keskeinen osa suomalaisten onnellisuutta. Helsingissä lähimetsä, -puisto tai meri on aina muutamien minuuttien matkan päässä. Helsingin luonnonläheisyys on täysin poikkeuksellista verrattuna valtaosaan maailman pääkaupungeista. Erityisesti Helsingin merellinen luonto ja saaristo on kaupunkilaisille tärkeä onnellisuutta luova rentoutumisen ja rauhoittumisen paikka.

Maailman onnellisuusraportin julkaisu on Suomelle ja Helsingille myös tärkeä kansainvälisen vetovoiman luoja. Raportin julkaisun myötä kansainvälinen media kirjoittaa uutisia Suomen onnellisuudesta, joka tukee suoraan Suomen ja Helsingin matkailua. Yhä useammat matkailijat ympäri maailmaa suuntaavat Helsinkiin kokemaan ja näkemään, että mistä suomalainen onnellisuus muodostuu.

Suomalaisesta onnellisuudesta on tärkeää pitää kiinni. Kaupunkina vahvistamme hyvän ja turvallisen perusarjen tekijöitä, jotka luovat pohjan suomalaisten onnellisuudelle. Samalla meidän on tärkeää markkinoida ja viedä viestiä suomalaisesta onnellisuudesta maailmalle. Toimivan arjen, hyvien palveluiden ja monipuolisen lähiluonnon lisäksi voimme tarjota onnellisuutta etsiville matkailijoille myös suomalaisen onnellisuuden todellisen salaisuuden – hyvät löylyt ja pulahduksen avantoon!

Julkaistu 27.3.2026 Töölöläisessä kolumnina