23.2.2023
Huomenna on kulunut vuosi siitä, kun Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan. Vuosi, jonka aikana tuntuu, että kaikki mitä asiasta voi sanoa on jo sanottu.
Aivan hyökkäyksen alussa käytin monta päivää siihen, että katsoin liimaantuneena rintamalta tulevia uutisia, videoita ja sosiaalisen median julkaisuja aiheesta.
Tunsin valtavaa tuskaa siitä, että laajamittainen sota oli tullut todeksi aivan Suomen lähellä. Putinin Venäjä ei osoittanut piiruakaan kunnioitusta naapurivaltioidensa rajoja, vapautta tai itsenäisyyttä kohtaan.
Myönnän, että en enää nykyisin päivittäin katso missä rintamalinja etenee – sotaväsymystä. Lähellä ja kauempana.
Väsyminen – se onkin avainsana. Ihmisillä on tapa pikkuhiljaa normalisoida kaaottinen ja katastrofaalinenkin arkipäiväiseksi. Turtumista todellisuuden edessä. Vaikka joka ikinen päivä Venäjän sotilaat tekevät rikollista työtään Ukrainan maalla, ei joka päivä pysty kokemaan vastaavaa valtavaa tunnemyräkkää, jonka hyökkäyksen vääryys ansaitsisi. Tämä on samaan aikaan välttämätöntä ihmisluonnon selviämiseksi, mutta vaarallista Ukrainan sodan kaltaisissa tilanteissa.
Siksi nyt Ukrainan sodan vuosipäivän lähestyessä onkin muistutettava meitä kaikkia – niin suomalaisia kuin oikeastaan aivan jokaista vapauteen ja sääntöperusteiseen maailmanjärjestykseen uskovaa – siitä, että väsymys ja sodan kauheuksien arkipäiväistyminen ovat tässä hetkessä suurimpia vihollisiamme.
Ukrainan sodalla on nimittäin koko maailmaa mullistava vaikutus, eikä sitä ole varaa hävitä. Ukrainalaisille kyse on tietenkin omasta kotimaasta ja elämästä. He sotivat säilyttääkseen itsenäisyytensä, vapautensa ja itsemääräämisoikeutensa. Turvatakseen itsensä ja perheensä, arkensa ja tulevaisuutensa. Joka päivä tämän eteen tehdään taistelussa tekoja, joiden urheutta voi verrata omissa sodissamme nähtyyn. Ukrainalaisille puolustustaistelun oikeutus ja merkitys on itsestään selvä ja tahto säilyttää itsenäisyys vahva.
Jo pelkästään moraalisesta myötäelämisestä johtuva tahto tukea Ukrainaa on valtavan tärkeää ja ennen kaikkea oikein. Samalla on kuitenkin myös niin, että Ukrainan auttaminen on tällä hetkellä parasta puolustuspolitiikkaa ja turvallisuuden vahvistamista, mitä voimme tehdä.
Meille, jotka katsomme sotaa etäämmältä, sodan tulee toimia päivittäisenä muistutuksena siitä, että naapurissamme elää valtio, jolle agressiivinen, uusimperialistinen alistuspolitiikka on tullut olemassaolon päämääräksi. Valtio, jolle sotilaallinen hyökkäys toiseen maahan jonkin kuvitellun imperiumin kunnian palauttamiseksi tai löyhien geopoliittisten turvallisuusargumenttien vuoksi on tärkeämpää kuin edes omien kansalaisten henki – muiden hengestä puhumattakaan.
Jos Venäjän johtopäätös tästä sodasta tulee olemaan, että sodasta voi hyötyä, tarkoittaa se Suomelle sitä, että joudumme elämään jatkuvan varustautumisen ja sotilaallisen voimankäytön uhan keskellä. Siksi ainut johtopäätös, jonka Venäjälle ja muille voimapolitiikasta haaveileville totalitaarisille voi antaa on: ei saa, ei pidä, ei kannata – enää koskaan.
Siksi emme saa väsyä, emmekä saa muuttua välinpitämättömiksi. Ukraina ja ukrainalaiset sotivat todella meidän kaikkien puolesta. Jokainen euro rahallista ja materiaalista, sotilaallista ja humanitaarista tukea on oikein ja moraalinen velvollisuutemme.
Kuten aiemmin kerroin, sain viime viikolla tavata yhden Kiovan valtuutetuista omalla kaupungintalollamme. Kiovassa elämä on kovin erilaista kuin Helsingissä: ohjuksia, ilmahälytyksiä, arkea tuhoutuneen infrastruktuurin keskellä ja vapaaehtoistoimintaa rintamalla olevien tukemiseksi. Silti elämää on sodankin keskellä pakko jatkaa.
Kaiken tämän keskeltä hänen pääviestinsä oli: Ukraina ja ukrainalaiset ovat taisteluun ja voittoon sitoutuneita. Niin meidänkin on oltava.
20.2.2023
Perussuomalaiset pyrkivät esiintymään vaihtoehtona vastuullista taloudenpitoa toivovalle porvarilliselle äänestäjälle. Tavoiteltu imago on kuitenkin kaukana todellisuudesta. Vaalilupaukset säästöistä ja veronalennuksista peittävät alleen hyvin epärealistisen talous- ja työmarkkinalinjan, joka ei juurikaan eroa SDP:stä.
Perussuomalaiset toistelevat haluansa säästää julkisista menoista. Puolueen tuoreessa talousohjelmassa ei kuitenkaan eritellä yhtäkään oikeaa säästökohdetta. Talousohjelmassa maahanmuutto- ja kehitysapusäästöjen lisäksi esitetään 2-4 prosentin juustohöyläsäästöjä kaikille hallinnonaloille. Eikö puolueessa osata nimetä konkreettisia säästökohteita vai eikö niitä uskalleta kertoa äänestäjille ennen vaaleja? 8 miljardin alijäämä ei korjaannu, vaikka kehitysapu, maahanmuutto ja Yle lakkautettaisiin kokonaan.
Perussuomalaiset lupailevat myös matalampaa verotusta ja korkeampaa työllisyyttä. Tavoitteita ei kuitenkaan konkretisoida mitenkään: esimerkiksi tuloveron kevennystä ei ole esitetty puolueen vaihtoehtobudjeteissa. Työmarkkina-asioissa puolue käytännössä nojautuu SDP:n ja vasemmiston tavoin Hakaniemeen, eikä kykene vastaamaan yritysten huoliin työmarkkinoiden joustamattomuudesta.
Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa perussuomalaiset on ajastaan jäljessä: puolueen mukaan vihreä siirtymä nostaa energia- ja logistiikkakustannuksia, joka on johtamassa teollisuuden joukkopakoon Suomesta. Todellisuus on päinvastainen: puhdas, edullinen ja toimitusvarma energia tulee olemaan suomalaisen teollisuuden kilpailuetu tulevaisuudessa.
Perussuomalaiset ovat myös kiintyneet ajatukseen Suomesta, jossa on vähemmän globalisaatiota ja enemmän omavaraisuutta. Jokainen, joka on perehtynyt taloustieteeseen edes lukiokurssin verran, ymmärtää miten tuhoisaa tällainen protektionismin kanssa flirttailu on. Suomen menestystarina ja nykyisen kaltainen hyvinvointivaltio perustuu nimenomaan ulkomaankauppaan ja vientiin.
Käytännössä koko suomalainen elinkeinoelämä vaatii poliitikoilta työperäisen maahanmuuton helpottamista, koska Suomea uhkaa vakava työvoimapula. Perussuomalaiset ei tätä toivetta kuule tai kuuntele, vaan ilmoittaa talousohjelmassaan, että maahanmuutolla ei ratkaista työvoimapulaa.
Perussuomalaisten talouspoliittinen ohjelma ei viitoita tietä kohti vähemmän velkaantunutta korkeamman työllisyysasteen Suomea. Puolue ei tarjoa uskottavaa vaihtoehtoa talousorientoituneelle äänestäjälle.
Daniel Sazonov, eduskuntavaaliehdokas, apulaispormestari (kok.), OTM, Helsinki
Emma-Stina Vehmanen, eduskuntavaaliehdokas, kaupunginvaltuutettu (kok.), KTM, Espoo
30.1.2023
Meilahden mäki ja sen sairaalat ovat varmasti valtaosalle meistä tuttu paikka. Yhdelle ilosta, toisille surusta, kolmannelle arkisesta rinnakkain elosta. Monille – kuten itselleni – se muistuttaa näistä kaikista. Sanotaanpa niinkin, että jos jossain Suomessa on sydänkohtaus saatava, kannattaa se saada Töölössä. Maailman luokan apu on nopeasti paikalla ja saatavilla.
Meilahden sairaala-alue ottaa taas uuden ison kehitysaskeleen, kun uusi Siltasairaala avataan. Sairaala vihittiin virallisesti käyttöön viime viikolla. Kyseessä on HUS:n historian kallein sairaalahanke. Kokonaisuudessaan sairaalan rakentaminen on maksanut yli 300 miljoonaa euroa. Hankkeen eteen on tehty töitä yli kymmenen vuotta.
Siltasairaalasta löytyy mm. 16 leikkaussalia, 58 tehohoitopaikkaa ja uutta hyvin modernia teknologiaa. Meille helsinkiläisille kyse on kuitenkin ennen kaikkea yhä laadukkaammasta ja korkeatasoisemmasta hoidosta. Siltasairaalassa tehdään töitä, kun todella on kiire. Sairaalaan muuttaa suurin osa Töölön sairaalan nykyisistä toiminnoista, muun muassa ortopedia, traumatologia ja neurokirurgia.
On hyvä muistaa, että tämän uuden sairaalan tulo nimenomaan Meilahteen ei ollut itsestäänselvyys. Helsingin ja HUS:n päättäjät ovat tehneet yhdessä virkajohdon ja esimerkiksi Helsingin yliopiston kanssa asian eteen merkittävästi töitä. Oli todellinen vaihtoehto, että uusi sairaala olisi syntynyt ”kehätievyöhykkeelle” kauas Meilahdesta.
HUS:n keskeisten toimintojen kokoamisella juuri Meilahteen on hoidon ohella laajempi merkitys koko Helsingille. Yliopistollinen sairaalaklusteri yhdessä yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa synnyttää mahdollisuuksia yhä uudelle tutkimukselle, kehitykselle ja innovaatioille. Se sekä luo yhä laadukkaampaa ja vaikuttavampaa tulevaisuuden hoitoa sekä houkuttelee investointeja ja synnyttää uutta yritystoimintaa.
HUS:n yliopistosairaalaroolin ja vahvan tutkimus- ja opetusyhteistyön varmistaminen vaatii jatkuvaa työtä. Yksi murrosvaihe oli sote-uudistuksen myötä tapahtunut – ja monille varmasti huomiotta jäänyt – HUS:n perustaminen uudelleen, kun kuntayhtymästä siirryttiin Helsingin ja Uudenmaan hyvinvointialueiden omistamaan uuteen yhtymään. Tässä yhteydessä myös HUS:n perussopimus neuvoteltiin uudelleen. Näissä neuvotteluissa pidin itse tärkeänä, että Helsingin yliopiston vahva edustus HUS:n hallituksessa turvataan. Tämä sai onneksi vahvaa kannatusta yli puoluerajojen.
Seuraava iso kysymys on valtakunnallinen yliopistosairaalarahoituksen turvaaminen. Tutkimukset ovat osoittaneet, että opetuksen ja tutkimuksen vaikutus yliopistosairaalassa kasvattavat kustannuksia noin kymmenen prosenttia. Hallitus on antanut asian korjaamiseksi eduskunnalle esityksen. Toivon todella, että päätökset asiasta ehditään saada vielä tällä vaalikaudella, jotta yliopistosairaalassa tehtävän tutkimuksen ja opetuksen rahoitus on ensi vuoden alusta kunnossa.
Maailman parhaimpiin kuuluva yliopistollinen sairaala on yksi helsinkiläisistä ylpeydenaiheista. Siitä hyötyy tiede ja tutkimus, elinkeinoelämä sekä ennen kaikkein vaativinta hoitoa tarvitsevat helsinkiläiset ja kaikki suomalaiset. Pidetään tästä kiinni.
Kolumni julkaistu alunperin Töölöläisessä 29.1.2023
