25.9.2023
Helsingin kantakaupunki – laajasti ajateltuna – on hieno yhdistelmä: koti useille kymmenille tuhansille helsinkiläisille, pääkaupunkiseudun asioinnin keskus, työpaikka ja turistinähtävyys. Elinvoimaista keskustaa kaipaavat jokainen. Keskustan viihtyisyys ja saavutettavuus ovat tavoiteltavia niin asuvien kuin asioivien kannalta, osa helsinkiläisen arjen sujuvuutta.
Edellisessä onnistuminen vaatii hyvää ja tasapainoista eri tavoitteiden ja näkökulmien yhdistämistä. Olen ollut kasvavassa määrin tuskissani kaupunkipolitiikan kyvyttömyydessä yhdistää nämä. Seurauksena on uhka keskustan näivettymisestä ja meidän kantakaupungin asukkaiden arjen kohtuuttomasta hankaloittamisesta.
Usein kysymys kilpistyy liikenteeseen. Kaupunkiympäristölautakunnassa käsiteltiin juuri ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisperiaatteet. Monessa kohtaa kävelyn, pyöräilyn ja julkisen liikenteen sujuvuuden edistämisen on ehdottoman kannatettavaa. Niiden varassahan monen meidän kantakaupunkilaisenkin arki pyörii. Huolestuttavaa on kuitenkin näiden varjolla tehtävä ideologinen, yksisilmäinen ja itseisarvoiselta tuntuva autoilun – sähköautoilunkin – tekeminen mahdollisimman vaikeaksi.
Esplanadin kaventaminen runnottiin voimalla ja vauhdilla läpi. Kokeilu ei ole ehtinyt nähdä vielä yhtäkään räntäsadekuukautta, mutta sen innokkaimmat kannattajat ovat johtopäätöksensä jo vetäneet: palmukatu saa jäädä. Itse en ole asiasta yhtä innostunut. Käytännössä samaan viihtyisyyteen olisi päästy lievemmilläkin toimilla.
Eikä Esplanadi toki nelipyöräisten metsästäjille riittänyt trofeeksi. Kuluvalla viikolla käytiin Kaivokadun kimppuun ja yhden äänen enemmistöllä linjattiin sen sulkemisesta autoliikenteeltä. Tämä rajaa huomattavasti keskustan saavutettavuutta idästä, siirtää läpiajoliikennettä asuinkaduille ja paineistaa kavennetun Espan äärimmilleen.
Mutta vaihtokauppanahan saadaan kiva käveltävä Kaivokatu? Mitä vielä. Vastineeksi helsinkiläiset ja kaupunkimme vieraat saavat neljät vierekkäiset kiskon Kaivokadulle. Niitä kuulema Kruunuvuoren pikaratikka tarvitsee. Se, mikä myytiin kävelykatuna, tulee muuttumaan ratikka-asemaksi. Toivoa saattaa, että siihen mennessä ratikkaan voisi sentään nousta yhden vyöhykkeen kertalipulla.
On myös hyvä huomata, että neljät kiskot Kaivokadulla rikkoisivat kaupunginhallituksen linjaaman ratikan suunnittelupäätöksen henkeä. Esityksestämme nimenomaan linjattiin, että Kruunuvuoren ratikan päätepysäkki ei tule Kaivokadulle, jotta voitaisiin jatkaa kaksilla kiskoilla.
Kaiken tämän tulevaisuuden riemun päälle saamme nyt arjessamme elää kaikkien sisääntuloväylien samanaikaisten remonttien tarjoamaa sumputusta. Yritin osaltani tarjoilla ratkaisua ja esitin Mannerheimintien peruskorjauksen pientä lykkäystä, jotta osa muista remonteista ehtii valmistua. Liikennesuunnittelun mukaan se oli kuulema mahdotonta, eikä tulitukea asialle muutenkaan liiemmin löytynyt.
Perinteisesti Helsingissä on haettu laajempaa yksituumaisuutta ja vältetty kapeaa poliittista enemmistöä. Se on ollut hyvä malli, jolla on kyetty yhdistämään erilaisia painotuksia ja luomaan vakautta ja ennustettavuutta päätöksentekoon. Siksi ei voikaan kuin levitellä käsiään epäuskossa sille, että punavihreät ovat päättäneet niinkin keskeisessä asiassa kuin keskustan kehittämisessä turvautua hyvin kapeisiin poliittisiin enemmistöihin. Kapeat enemmistöt kun tuppaavat joskus keikahtaa toisinkin päin.
Kirjoitus julkaistu kolumnina Töölöläisessä 24.9.2023
8.9.2023
Elokuun alkupuolella sosiaalinen media täyttyi jälleen iloisista koulujenaloituskuvista. Tunteet koulujen alkaessa ovat monesti syystä innostuneet. Jännitys tuntuu vatsanpohjassa niin lapsilla kuin vanhemmilla.
Peruskoulutus muodostaa yhden Suomalaisen yhteiskunnan peruspilarin, jonka tehtävänä on tasata eroja yksilöiden lähtökohdissa ja tarjota jokaiselle mahdollisuus tulla parhaaksi versioksi itsestään. Peruskoulu tekee todeksi suomalaista unelmaa, jossa jokaiselle lapselle ja nuorelle varmistetaan mahdollisuus rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan.
Siksi Helsinki on jatkuvasti halunnut panostaa kouluihinsa valtakunnan vaatimaa minimiä vähemmän. Se näkyy iloksemme myös oppimistuloksissa, jotka pääkaupunkiseudulla ovat perinteisesti maan keskiarvoa parempia – vaikka tämä meitäkin haastaa.
Peruskoulun järkälemäisen merkittävän roolin takia on luontevaa, että se on väkevänkin yhteiskunnallisen keskustelun kohteena.
Yksi tällaisista keskusteluista Helsingissä on jokaiseen kaupungin budjettisyksyyn kuuluva keskustelu koulujen resurssien tasosta ja riittävyydestä. Usein kuva maalataan synkemmäksi kuin se onkaan. Siksi onkin hyvä kurkistaa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen lukuihin. Jos jostakin nimittäin on Helsingissä vahva yhteinen poliittinen tahto, niin siitä, että koulutuksen resursseista pidetään huolta.
Kun katsoo neuvoteltuja budjettisopuja, on lopputuloksena aina ollut merkittävät panostukset kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle. Nykyisen valtuustokauden aikana on ehditty käydä kahdet budjettineuvottelut. Näiden kahden neuvottelun aikana kasvatuksen ja koulutuksen budjettiin on lisätty noin 146 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta – 11,5 prosentin lisäyksen budjettiin vuodesta 2021.
Myös koulurakennuksiin on ohjattu merkittävästi rahoitusta. Vuosittain reilulla sadalla miljoonalla rakennetaan uudisrakennuksia ja korjausrakentamista tehdään yli kahdeksallakymmenellä miljoonalla eurolla.
Helsingissä koulutuspolitiikassa on myös oltu edelläkävijöitä. Helsingissä päätettiin, että jo vuoden 2018 syksystä alkaen ensimmäisen vieraan kielen opiskelu alkaa jo ensimmäisellä luokalle – valtakunnallisesti Helsingin esimerkkiä seurattiin perässä joitain vuosia myöhemmin.
Myös valtakunnallisesti peruskouluun halutaan panostaa. Uudessa hallitusohjelmassa on tiukka talouden raami, mutta siitä huolimatta rahoitusta on ohjattu peruskoulutukseen panostamiseen. ”Koulupaketti” tuo hallituskauden aikana pysyvän 200 miljoonaan euron lisäyksen.
Konkreettisia asioita ovat esimerkiksi useamman oppitunnin lisääminen ilman että oppisisältöjä lisätään. Näin esimerkiksi lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaitojen oppimiseen tulee enemmän aikaa. Myös erityiseen tukeen panostetaan. Valtakunnallisten uudistusten perusajatuksena on työrauha ja perusasioihin panostaminen – ei loputtomia hankkeita tai kehittämisprojekteja. Helsingin näkökulmasta tämä linja vaikuttaa tervetulleelta.
Lisäpanostukset menevät tarpeeseen. Pätevää henkilöstöä tarvitaan ja hyvästä henkilöstöstä halutaan pitää kiinni. Oppilaiden tuelle on kasvava tarve. Koulujen eriytymiskehitykseen pureutuva tarveperustainen rahoitus edellyttää riittävää mittakaavaa ollakseen vaikuttava. Jokaisen koulun on oltava hyvä koulu.
Toisaalta kyse on myös vertailukohdista. Suomalainen ja helsinkiläinen peruskoulu on maailman mittakaavassa edelleen erinomainen, tasa-arvoinen ja oikea paikka lapselle kasvaa ihmisenä. Kouluvuoteen voi siis suunnata valoisin ja luottavaisin mielin!
Teksti julkaistu alunperin Töölöläisessä kolumnina
21.8.2023
Reipas otsikko, mutta ei katteeton. Suomi toisena kielenä opetuksesta on tullut hämmentävä osa koulutusjärjestelmäämme. Maahanmuuttajalasten parhaaksi ajateltu systeemi on kääntynyt tarkoitusta vastaan. Siitä on tullut systemaattinen väline laskea käytännössä pysyvästi rimaa muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuville oppilaille.
Suomi toisena kielenä on tarkoitettu tarjoamaan apua oppilaille, joiden suomen kielen peruskielitaidossa on puutteita jollakin kielitaidon osa-alueella tai alueilla. Helsingissä on kuitenkin merkkejä siitä, että lapsia ohjautuu S2 opetukseen myös väärin perustein – kun siihen ei olisi tarvetta. Enkä usko Helsingin olevan tässä yksin.
Helsingin kaupungin perusopetuksessa 23 % oppilaista on vieraskielisiä (joista monet Suomessa syntyneitä ja kasvaneita!) ja lähes täysin sama osuus on S2/R2-oppilaita.
Lukuja voi peilata esimerkiksi siihen, että kun kielellistä osaamista vertailtiin valtakunnallisesti, paljastui arviossa, että noin viidesosalla S2 opetuksessa olevista kielitaito oli niin hyvä, että he voisivat osallistua suomen kieli äidinkielenä -opetukseen.
On käsittämätöntä, että niin usein suomessa syntyneet ja kasvaneet lapset, jotka ovat myös käyneet suomalaista varhaiskasvatusta ja esiopetusta päätyvät äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen sijaan S2-opetukseen. Usein vanhemmat eivät välttämättä edes ymmärrä näin tapahtuneen – eikä alakouluikäinen osaa muuta vaatia.
Tänään kaupunginhallituksessa käsiteltiin S2-opetusta ja siinä havaittuja ongelmallisuuksia valtuustossa tehdyn aloitteen pohjalta. Kaupunginhallituksessa päätimme yksimielisesti palauttaa virkakunnan tekemän aloitevastauksen valmisteluun, sillä tilanne vaatii selkeästi nykyistä jämäkämpää otetta. Palautusesityksessä tehtiin yksimielisesti monta tärkeää linjausta:
”Kaupunginhallitus katsoo, että kasvatuksen- ja koulutuksen toimialalla on otettava käyttöön kaikki tarvittavat toimet, joilla varmistetaan, että S2-opetukseen ohjautuvat vain sellaiset lapset, joilla ei katsota olevan riittäviä edellytyksiä pärjätä suomen- tai ruotsinkielisessä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa. Kielen kanssa kevyempää tukea tarvitseville lapsille ja nuorille on jatkossakin tarjottava S2-tukea äidinkielen opetuksen rinnalla. Parempien toimintatapojen luomisen yhteydessä varmistetaan, että S2-opetuksesta hyötyvien oppilaiden oikeus S2-opetukseen turvataan.
Kaupunginhallitus kiirehtii konkreettisia toimenpiteitä, joiden avulla kehitetään s2-opetukseen ohjaamisen ja kielitaidon arvioinnin käytäntöjä siten, että edellä kuvattu tavoite toteutuu. Tämän lisäksi oppilaiden kielen oppimista S2-opetuksessa on seurattava niin, että siirtyminen äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen tapahtuu tavoitteellisesti ja oikea-aikaisesti.
Monikielisen todellisuuden olosuhteissa tulee korostaa yksilöllistä lähestymistapaa. Eri kouluissa tulee olla läpinäkyvät ja yhtenäiset kriteerit S2-opetukseen ohjaamiselle. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että opettajat saavat kriteereistä tukea ohjeiden selkeyttämiseksi ja niiden toimeenpanoon viemiseksi.
S2-opetuksen kehittämistä ja eheää suomen kielen opinpolkua, jossa erillisestä S2-opetuksesta on myös selkeä reitti pois, painotetaan Tulevaisuuden taidot -ohjelmassa.
Luokkajakoja tehtäessä varmistetaan, että luokkajakoja ei tehdä niin, että S2 opetuksessa olevia oppilaita kootaan samoille luokille lukujärjestysteknisten syiden tai muun koulutyön järjestämisen yksinkertaistamisen takia.
Kaupunginhallitus toteaa, että suomen tai ruotsinkielen äidinkielitasoisen oppimisen pohja rakennetaan varhaiskasvatuksessa. Kaupunginhallitus katsookin, että erityisesti muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen astetta tulee määrätietoisesti nostaa tavoitteena, että jokainen muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuva lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen viimeistään kolmevuotiaana.
Kaupunginhallitus katsoo, että varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tapahtuvan suomen tai ruotsin kielen oppimisen tulee olla tavoitteellista.
Kaupunginhallitus näkee, että Helsingin tulee ottaa edelläkävijän rooli suhteessa opetushallitukseen S2-opetuksen kansallisen tason arvioinnin ja mittariston osalta samalla kun kaupunki kehittää omaa S2-opetustaan. Keskeistä on myös jatkuva tiedon kerääminen yhdessä muiden koulutuksen järjestäjien ja akateemisen tutkimuksen kanssa.”
