8000 euroa muutosta Lieksaan

Työtään lopetteleva hallitus on kunnostautunut aluepoliittisilla veivauksilla ja rahavirtojen ohjaamisella mahdollisimman kauas Kehä III:n ulkopuolelle.

Työn kruunasi syyskuun alussa käyty budjettiriihi. Kirsikkana toimi keskustan aloitteesta käynnistetty alueellisen opintolainahyvityksen kokeilu Pohjois- ja Itä-Suomen kunnissa. Siinä syrjäseudulle muuttavalle korkeakoulututkinnon suorittaneelle myönnetään verovapaa hyvitys, joka on jopa 8 800 euroa. Helsinkiin asettuva jää nuolemaan näppejään. Hinta 6 miljoonaa euroa.

Suuremmat rahat liikkuvat liikennepolitiikassa. Viimeisen 12 vuoden aikana pääkaupunkiseudun kunnat ovat investoineet koko Helsingin seudun ratoihin, teihin ja pääkatuihin kuusia miljardia euroa. Valtio on laittanut kolme kertaa pienemmän summan, reilut kaksi miljardia euroa. Jokaisesta kymmenestä miljoonasta pääkaupunkiseudun kunnat ovat saaneet vääntää voimalla. Vertailun vuoksi yhtä eteläpohjalaista Atrian tehdasta varten päätettiin rakentaa oma valtatieliittymä. Sikaliittymän hinta 25 miljoonaa euroa.

Infran lisäksi myös itse matkoja tuetaan. Kova tukipumppu on ollut kotimaan lentoliikenne. Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen tuki on ollut 31 senttiä per matka. Samaan aikaan yhdensuuntaista lentolippua ruuhkasuomen ulkopuolelle on tuettu lähes tuhat euroa kappaleelta. Toisten matkat ovat selvästi arvokkaampia kuin toisten.

Kylmäksi ei ole jättänyt sote-uudistuskaan. Kun sote-rahoitusmalli monessa osassa Suomea nostaa valtionrahoitusta, tekee se helsinkiläisten sote-palveluiden rahoitukseen loven. Asukaskohtainen leikkuri tulee täydessä mitassaan olemaan 100 euroa asukasta kohden. Yhteensä siis miinus 65 miljoonaa. Eikä unohdeta uudistuksen myötä Helsingin kassasta valtion kassaan lähteviä veroeuroja.

Kaiken tämän päälle viime aikoina on päätään nostanut keskustelu maakuntien Helsinki-vihasta. Siitä ei sentään voine hallitusta syytää.

Tämän pienen tilinpäätöksen tavoite ei ole olla valitusvirsi. Tavoitteena on konkreettisesti osoittaa, että valtakunnan politiikalla on helsinkiläisille euroilla mitattava merkitys. Sen suuntaan piirretään onneksi uusiksi jälleen ensi keväänä.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Helsingin uutisissa 14.9.2022.


Kaikki mahdollinen verolle – ja lisäverolle?

Säännöllisesti kaupunkipolitiikassa – ja politiikassa laajemminkin – ponnahtaa esiin ehdotuksia uusista veroista tai maksuista tai jo olemassa olevien korottamista. Usein niillä esitetään vastattavan todelliseen tai kuvitteelliseen ongelmaan.

Onpa asiasta vanha julkisen vallan toimintaa kuvaava vitsikin: ”Jos se liikkuu, verota sitä. Jos se yhä liikkuu, sääntele sitä. Ja jos se lakkaa liikkumasta, tue sitä.”

Tuore esimerkki liittyy kiinteistöverotukseen, jota valtio on uudistamassa. Jokunen viikko sitten käsittelimme uudistusta koskevan lausunnon kaupungin toimielimissä.

Tänä vuonna Helsingissä yleinen kiinteistöveroprosentti on 0,93 prosenttia ja vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,41 prosenttia. Toistaiseksi Helsingille suotuisan talouskehityksen ansiosta veroprosentit on voitu pitää sallitulla alarajalla.

Pääkaupunkiseudun muuta maata korkeampi tonttien hinta eli verotusarvo heijastuu kuitenkin maksettaviin kiinteistöveroihin. Nämä verotusarvot tulevat uudistuksessa kasvamaan entisestään. Helsingin täytyy jatkossakin pitää kiinteistövero mahdollisimman matalana. Mikäli uudistuksessa verotusarvot nousisivat, tulee kiinteistöveroprosenttia Helsingissä laskea.

Mutta ne lisäverot. Helsingin lausuntoon uudistuksesta kirjattiin vasemmistopuolueiden voimalla, että hallituksen tulisi mahdollistaa ”tyhjillään olevien” asuntojen kireämpi verottaminen. Asia on aika ajoin noussut esiin erityisesti Helsingin ydinkeskustan osalta.

Kuulostaa näppärältä, kovemmat verot ja asunnot liikkeelle!

Mutta onko sittenkään? Onko tosiaan niin, että tällaiseenkin asiaan tarvitaan uusi korkeampi vero? Onko tosiaan niin, että siihenkin on julkisen vallan sekaannuttava, missä käytössä ihminen omistamaansa asuntoa pitää? Pitääkö helsinkiläistä rangaista siitä, että hän esimerkiksi ulkomailla työskennellessään pitää täällä asuntoa, joka kaupungin papereissa näyttäytyy tyhjältä? Vastaukseni näihin kaikkiin kysymyksiin on: ei.

Helsinkiläisten täytyy voida päättää, millaisessa käytössä heidän omaisuutensa on ilman, että joutuu miettimään ylimääräisiä veroseuraamuksia. Kaupungin ei pidä tähän määräänsä enempää puuttua, puhumattakaan valtiosta. Ideologioissa on eroja.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Helsingin Uutisissa 28.5.2022.


Jengiytymiseen on puututtava ennen kuin on liian myöhäistä

Jengiytyminen on vakava ja vaarallinen ilmiö. Jengiytymisen vakavimmista seurauksista saatiin todisteita viimeksi helmikuun alussa. Poliisi sai valmiiksi rikostutkinnan, jonka lopputuloksena helsinkiläisen katujengien jäsenet saivat syytteet väkivaltaisen iskun suunnittelusta. Onneksi poliisi ehti estää iskun.

Jengiytymiseen on puututtava ennen kuin on liian myöhäistä. Ruotsissa jengiytymisen merkkejä ei otettu tosissaan tarpeeksi nopeasti ja tilanne ehti riistäytymään käsistä. Ilmiöön on puututtava tarmokkaasti nyt, kun se on onneksi vasta oraalla.

Meidän täytyy kaikin keinoin estää se, että nuoret päätyvät osaksi rikollista toimintaa – oli kyse sitten tietoisista vääristyneeseen maailmankuvaan pohjaavista valinnoista tai ajautumisesta paremman tekemisen puutteessa. Tarvitaan keinoja kovemmasta ja pehmeämmästä päästä. Rajoja ja rangaistuksia, mutta ennen kaikkea näköalaa ja uskoa tulevaan.

Jengeihin kiinnittymisessä on liian usein kyse tarpeesta kiinnittyä edes johonkin yhteisöön. Katujengit koostuvat pääosin nuorista aikuisista, mutta osassa on mukana myös alaikäisiä. Nuoret aikuiset tarvitsevat järkevän pohjan elämälleen. Koulutus ja työpaikka tuovat paitsi edellytyksen pärjätä myös mahdollisuuden yhteisöön. Tukeepa tätä samaa oikeassa kohtaa suoritettu asepalveluskin.

Kaupungeilta tarvitaan selkeitä panostuksia lapsiin ja nuoriin. Otamme Helsingissä käyttöön oman terapiatakuun tänä vuonna. Palkkaamme 40 uutta työntekijää lastensuojeluun. Suuntaamme 3,4 miljoonaa euroa lisää esimerkiksi koulunuorisotyön lisäämiseen, kaveritoiminnan ja yksinäisyystyön kehittämiseen sekä nuorisotyön perustoiminnan vahvistamiseen. Edistämme jokaisen lapsen ja nuoren mahdollisuutta harrastamiseen.

Eduskunnan on puolestaan tarkasteltava rikoslakeja ja tarpeen vaatiessa kiristettävä niitä, jotta tulee selväksi, millainen toiminta ei ole hyväksyttävää. Esimerkiksi rangaistusasteikon kiristäminen ampuma-aseen kanniskelussa julkisilla paikoilla olisi paikallaan.

Käänne huonompaan on usein nopea, parempaan hitaampi. Siksi tarvitaan määrätietoisuutta ja pitkäjänteisyyttä, yhteiskunnan kaikki keinot. Viranomaisten on tunnistettava ongelman merkitys ja tehtävä kaikkensa sen torjumiseksi. Kierrettä ei saa päästää voimistumaan.

Teksti on julkaistu kolumnina Helsingin uutisissa 26.2.2022.