20.3.2023
Suomalainen elinkeinoelämä on varsin yksiääninen: vientivetoinen Suomi tarvitsee vihreää siirtymää. Suomalaisen tuotannon ja teollisuuden kilpailuetuna ei Suomessa ole halvalla tehty bulkkituotanto, vaan korkean jalostusasteen tuotteet ja teknologiat. Meidän täytyy olla edistyksen kärjessä pärjätäksemme globaalissa kilpailussa.
Siksi keskustelu siitä, että ilmastotavoitteista tai vihreästä siirtymästä ollaan valmiita joustamaan, on melkoista myrkkyä Suomelle ja suomalaiselle teollisuudelle. Vihreä siirtymä ja markkinoille tarjottavat ilmastoratkaisut ovat suomalaiselle vientiteollisuudelle järisyttävän suuri mahdollisuus.
Suomi on tällä hetkellä maailman johtavia maita puhtaan teknologian innovaatioissa. Nämä innovaatiot eivät ole syntyneet tyhjästä – pitkän linjan sitoutuminen ilmastonmuutoksen torjuntaan antaa signaalin siitä, että Suomessa on välittämätöntä ja hyödyllistä investoida puhtaaseen teknologiaan.
Ilmastonmuutos on yksi tulevaisuuden kohtalonkysymyksistä. Viime vuodet ovat pikemminkin osoittaneet, että esimerkiksi vihreä siirtymä energiassa on tukenut ilmastopolitiikan lisäksi taloutta ja turvallisuutta. Kun Venäjä kävi uuteen brutaaliin hyökkäyssotaan Ukrainassa, piti Suomen riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta katkaista vauhdilla. En ole aivan varma ymmärsivätkö kaikki, kuinka paljon saamme kiittää uusiutuvan energian osuuden merkittävää kasvua Suomessa siitä, että selvisimme talvesta kohtalaisesti.
Oikea kysymys ei olekaan se, että pitääkö ilmastonmuutosta torjua, vaan se, että mistä ilmastonmuutoksen torjuntaan vaadittavat rahat investointeihin saadaan. Kun vuodesta toiseen yritysten investoinnit eivät ylitä poistoja, rapautuu uudistuskykymme ja tuotantokapasiteettimme.
Investointiaste on Suomessa selvästi matalampi kuin muissa pienissä Euroopan maissa ja kannusteet investointiin ovat suoraan sanottuna heikot. Onneksi nyt onkin päätetty tutkimus ja kehittämistoiminnan verovähennyksestä, jolla toivottavasti saamme vauhtia Suomen investointeihin. Läpi puoluekentän hyväksyntää nauttiva TKI panostusten nostaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta pitää puheiden lisäksi näkyä tulevaisuudessa entistä enemmän myös tekojen tasolla.
Toinen haaste on ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa käytetyt mekanismit. Markkinataloudella on erinomainen tendenssi mahdollistaa riskinotto ja uuden luominen. Markkinamekanismin toimiminen parhaimmillaan edellyttää kuitenkin sitä, että sääntely ja kannusteet ovat todella hyvin mietittyjä. Sääntely ei saa valita ennalta voittajia tai teknologioita, joita tuetaan.
Teknologianeutraaleja markkinaehtoisia toimintamalleja kuten hiilivero, päästökauppa ja hiilitullit on olemassa. Täydellisessä maailmassa nämä ratkaisut tehtäisiin vieläpä EU:n tasolla ja huolehdittaisi siitä, etteivät mallit tuota epäreilua kilpailuetua Suomen ulkopuolisille yrityksille.
Ulkoisvaikutusten oikea hinnoittelu ja näin pääomien ohjaaminen ilmasto- ja ympäristökestäviin ratkaisuihin on isossa kuvassa ainoa mahdollinen vastaus ympäristökriisin ja taloudellisen hyvinvoinnin yhdistämiseen.
Nyt on oikea aika lopettaa jahkailu sen suhteen, tuleeko vihreää siirtymää tehdä. Oikea kysymys kuuluu, että miten siihen pääsemme parhaiten.
13.3.2023
Onko Helsingillä edunvalvojaa eduskunnassa? Näin kysyttiin Helsingin Sanomien artikkelissa, jossa ihmeteltiin helsinkiläisten kansanedustajien haluttomuutta ajaa Helsingin asemaa erityisesti julkisesti.
HS:n kysymys onkin osuva ja ajatuksia herättävä – kyllä minä ainakin ajattelen niin, että myös maan pääkaupungin asukkaat ansaitsevat sen, että heidän etuaan valvotaan aivan samoin kuin muidenkin.
Artikkelin mukaan läpi poliittisten puolueiden ajatus voimakkaasta Helsingin edun edistämisestä herättää poikkeuksellisen suuria vastakkainasetteluja Helsingin ja muun maan välille. Helsingin tai laajemmin metropolialueen edun ajaminen vähintään verhotaan piiloon sanomalla, että ”tämä hyödyttää koko Suomea.”
Kenties tämä refleksinomainen varovaisuus on hyve – varovaisuudella ja taitavalla luovimisella moni kansanedustaja on tehnyt työtä helsinkiläisten eteen. Osaan itsekin kertoa siitä monta tarinaa. Minusta sellaisesta politiikanteosta ei kuitenkaan tule mitään, jos ei sovi edes sanoa ääneen sitä, että jonkinlainen politiikka on pääkaupunkimme kannalta haitallista.
Näin on ollut tämän hallituksen kaudella: Päällimmäisenä sote-uudistus vie miljoonia pois Helsingin palveluista sekä poisti rahoituksellisen autonomiamme. Kaupunkien kehittämisen kannalta moni tärkeä lainsäädäntöuudistus on jäänyt tekemättä ja korona-ajan ollessa pahimmillaan koko Uusimaa suljettiin. Kaupungit ovat olleet enimmäkseen omillaan viimeiset neljä vuotta.
Näyttääkin vaativan rohkeutta todeta ääneen se itsestään selvä tosiasia, että myös helsinkiläisten asioita täytyy edistää aktiivisesti. Kasvava kaupunki vaatii aivan erityistä huomiota kyetäkseen tarjoamaan terveellisen ja turvallisen elinympäristön sekä valoisan tulevaisuuskuvan. Kun valtion rooli helsinkiläisiin vaikuttavissa kysymyksissä on nyt kasvanut vaaditaan helsinkiläisiltä kansanedustajilta tulevaisuudessa entistä enemmän taitoa ja hereillä oloa.
Myös Helsinki nimittäin ansaitsee sen, että tänne investoidaan, täällä voidaan huolehtia kaikista noin kuudesta ja puolesta sadasta tuhannesta kansalaisesta ja että pääkaupunkimme sekä pääkaupunkiseutumme on tulevaisuudessa parempi. Investoinnit ja panostukset tulee toki tehdä sen vuoksi, että monet investoinnit täällä tuottavat myös muualle hyvää. Ne tulee tehdä myös ihan vain siksi, että helsinkiläisillä olisi asiat nykyistä paremmin tulevaisuudessa.
Siksi Helsingin ääni tarvitaan Arkadianmäelle – Kirkkaana ja anteeksipyytelemättömänä.
27.2.2023
Pysäköinnin hinta kasvaa merkittävästi, Lönnrotinkadulla kiellettiin nastat ja Esplanadilta suljetaan kaistoja. Joillekin tämä on vasta lämmittelyä. Jo tehtyjen päätösten lisäksi on nähty väläyttelyä autoilumaksuista, nopeusrajoitusten itsetarkoituksellisesta alentamisesta, pysäköintipolitiikan lisäkiristyksistä tai jopa kieltovyöhykkeistä tietyn tyyppisille autoille.
En ole ollut innoissani mistään näistä päätöksistä. Autolla ajo Helsingissä muuttuu päätös päätökseltä hankalammaksi. Kehystys päätöksille niitä ajavien taholta on kaunis, mutta taustalta pilkistää ideologinen inho autoilua kohtaan. Se mikä on monille meistä sujuvan arjen tai työssäkäynnin mahdollistaja on toisille kaupunkielämän vihulainen numero yksi.
En voi välttyä kysymykseltä: Miksi ei keskitytä päästöjen mahdollisimman vaikuttavaan vähentämiseen vaan käytetään energia autoilijoiden jahtaamiseen? Katseen tulee olla liikkumisen vähentämisen sijaan päästöjen vähentämisessä.
Suurin osa Helsingin päästöistä syntyy lämmityksestä. Esimerkiksi Helenin päätös luopua kivihiilen käytöstä – joka muuten tapahtui markkinaehtoisesti, ei kaupunkipoliitikkojen mahtikäskyllä – oli todella merkittävä askel ilmaston kannalta.
Toinen iso kokonaisuus on rakentamiseen ja rakennusten elinkaareen liittyvät päätökset, kuten poistoilmalämpöpumppujen asentaminen, puurakentamisen edistämien tai kiertotalouden ratkaisujen käyttöönotto rakennushankkeissa.
Liikkumisen osaltakin potentiaalia toki löytyy: Esimerkiksi Helsingin sataman uudistusohjelmassa edistetään lauttaliikenteen sähköistymistä ja maasähkön tarjoamista risteilyaluksille.
Eikä autoiluakaan kannata huomiota jättää. Tällöinkin vastaus päästöjen vähentämiseen löytyy kuitenkin liikenteen säännöstelyn sijaan sähköistymisestä. Muutos on jo käynnissä: uusista autoista jo lähes viidennes on täyssähköautoja ja toinen viidennes lataushybridejä. Laitetaan tähän kehitykseen vauhtia. Esimerkiksi sähköautojen latausinfraan tulee kaupungissa panostaa huomattavasti enemmän ja nopeammin.
Hiilineutraalisuuden ei tarvitse tarkoittaa jatkuvaa elämän hankaloitumista. Hyvää ilmastopolitiikkaa voi tehdä ilman sujuvan arjen vastustamista.
Julkaistu kolumnina Helsingin uutisissa 25.2.2023
