20.3.2023

Vihreä siirtymä on kovaa talous- ja teollisuuspolitiikka

Suomalainen elinkeinoelämä on varsin yksiääninen: vientivetoinen Suomi tarvitsee vihreää siirtymää. Suomalaisen tuotannon ja teollisuuden kilpailuetuna ei Suomessa ole halvalla tehty bulkkituotanto, vaan korkean jalostusasteen tuotteet ja teknologiat. Meidän täytyy olla edistyksen kärjessä pärjätäksemme globaalissa kilpailussa.

Siksi keskustelu siitä, että ilmastotavoitteista tai vihreästä siirtymästä ollaan valmiita joustamaan, on melkoista myrkkyä Suomelle ja suomalaiselle teollisuudelle. Vihreä siirtymä ja markkinoille tarjottavat ilmastoratkaisut ovat suomalaiselle vientiteollisuudelle järisyttävän suuri mahdollisuus.

Suomi on tällä hetkellä maailman johtavia maita puhtaan teknologian innovaatioissa. Nämä innovaatiot eivät ole syntyneet tyhjästä – pitkän linjan sitoutuminen ilmastonmuutoksen torjuntaan antaa signaalin siitä, että Suomessa on välittämätöntä ja hyödyllistä investoida puhtaaseen teknologiaan.

Ilmastonmuutos on yksi tulevaisuuden kohtalonkysymyksistä. Viime vuodet ovat pikemminkin osoittaneet, että esimerkiksi vihreä siirtymä energiassa on tukenut ilmastopolitiikan lisäksi taloutta ja turvallisuutta. Kun Venäjä kävi uuteen brutaaliin hyökkäyssotaan Ukrainassa, piti Suomen riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta katkaista vauhdilla. En ole aivan varma ymmärsivätkö kaikki, kuinka paljon saamme kiittää uusiutuvan energian osuuden merkittävää kasvua Suomessa siitä, että selvisimme talvesta kohtalaisesti.

Oikea kysymys ei olekaan se, että pitääkö ilmastonmuutosta torjua, vaan se, että mistä ilmastonmuutoksen torjuntaan vaadittavat rahat investointeihin saadaan. Kun vuodesta toiseen yritysten investoinnit eivät ylitä poistoja, rapautuu uudistuskykymme ja tuotantokapasiteettimme.

Investointiaste on Suomessa selvästi matalampi kuin muissa pienissä Euroopan maissa ja kannusteet investointiin ovat suoraan sanottuna heikot. Onneksi nyt onkin päätetty tutkimus ja kehittämistoiminnan verovähennyksestä, jolla toivottavasti saamme vauhtia Suomen investointeihin. Läpi puoluekentän hyväksyntää nauttiva TKI panostusten nostaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta pitää puheiden lisäksi näkyä tulevaisuudessa entistä enemmän myös tekojen tasolla.

Toinen haaste on ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa käytetyt mekanismit. Markkinataloudella on erinomainen tendenssi mahdollistaa riskinotto ja uuden luominen. Markkinamekanismin toimiminen parhaimmillaan edellyttää kuitenkin sitä, että sääntely ja kannusteet ovat todella hyvin mietittyjä. Sääntely ei saa valita ennalta voittajia tai teknologioita, joita tuetaan.

Teknologianeutraaleja markkinaehtoisia toimintamalleja kuten hiilivero, päästökauppa ja hiilitullit on olemassa. Täydellisessä maailmassa nämä ratkaisut tehtäisiin vieläpä EU:n tasolla ja huolehdittaisi siitä, etteivät mallit tuota epäreilua kilpailuetua Suomen ulkopuolisille yrityksille.

Ulkoisvaikutusten oikea hinnoittelu ja näin pääomien ohjaaminen ilmasto- ja ympäristökestäviin ratkaisuihin on isossa kuvassa ainoa mahdollinen vastaus ympäristökriisin ja taloudellisen hyvinvoinnin yhdistämiseen.

Nyt on oikea aika lopettaa jahkailu sen suhteen, tuleeko vihreää siirtymää tehdä. Oikea kysymys kuuluu, että miten siihen pääsemme parhaiten.