21.5.2024
Sosiaali- ja terveyspalveluissa puhuttaa yleensä eniten se, kuinka nopeasti hoitoon pääsee. Tämän ymmärrän täysin. Jos on kuumeessa, kivuissa tai kontrolliajan tarpeessa, on odottaminen tuskallista. Viimeinen asia, johon aikaa tuolloin haluaisi käyttää on Maisa-viestin vastauksen odottaminen tai puhelimen äärellä istuminen. Jos annettu aika lopulta on vielä pitkän ajan päässä, kuumenevat tunteet helposti entisestään.
Jonojen haitat myös tiedetään. Tästä syystä koko valtuustokauden yksi prioriteetti sote-palveluissa on ollut parantaa hoitoon pääsyä. Terveysasemilla korona-ajan karun pituisista odotusajoista onkin saatu poistettua jonotuspäiviä vähä vähältä. Tavoitetilaan on kuitenkin vielä matkaa.
Jonotusajan kehitystä havainnollistaa Helsingin käyttämä T3 mittari. Kaikkien Helsingin terveysasemien keskiarvo lääkärille pääsyyn T3 mittarilla oli maaliskuussa 2022 38 päivää, kun syyskuussa 2023 se oli enää 27 päivää. Heilahtelua valitettavasti myös on – viime maaliskuussa T3 oli noussut taas 29 päivään.
On realismia todeta, että hoitoon pääsyn saaminen tavoitetasolle tuskin tapahtuu hetkessä. Voi olla, että tilanne ei ratkea ilman valmiutta laajempiin toimintatapojen muutoksiin. Ajattelen itse, että ammatinharjoittajamalli, jossa lääkärinä toimivat yrittäjinä terveyskeskuksissa ja vastaavat sovitusta väestöstä, voisi olla aito ratkaisu Helsingin hoitoonpääsyn nopeuteen. Mallista on ollut positiivisia kokemuksia myös muissa pohjoismaissa.
Ammatinharjoittajamalli vaatii tuekseen laajoja poliittisia hartioita ja paljon valmistelua. Seuraan itse mielenkiinnolla ja toiveikkaana Länsi-Uudenmaan ammatinharjoittajamallin kokeilua.
Onneksi joitain nopeita toimia on näköpiirissä. Korotetut Kela-korvaukset lääkärikäyntiin astuivat voimaan vuoden alussa. Uuden hallituksen esityksen mukaan Kela-korvaukset tuleva vielä nousemaan nykyisestä 30 eurosta 50 euroon ja suuhygienistin hoito- ja tutkimuskäynteihin tulee oikeus Kela-korvauksen ilman hammaslääkärin lähetettä kahdesti vuodessa.
Myös julkisen puolen jonojen pituutta lyhentää se, jos yksilöt hyödyntävät Kela-korvausta julkisella käymisen sijaan. Varsinkin Helsingissä tähän on potentiaalia.
Monelle harmaita hiuksia aiheuttanut päätös oli terveysaseman takaisinsoiton uudistus. Päätös muuttaa takaisinsoittoa niin, että soitto tehdään vain kerran, oli tietysti logiikaltaan perusteltu: rajallisen henkilöstön aikaa käytettäisi mahdollisimman järkevästi – ei ole järkeä istuttaa hoitajaa soittamassa uudestaan ja uudestaan ihmiselle, joka ei vastaa.
Uudistuksessa mentiin kuitenkin kenties ääripäästä toiseen. On monia inhimillisiä syitä, miksi juuri soiton tullessa puhelimeen ei pysty vastaamaan. Jonotusrumban alusta aloittaminen pahimmillaan vasta seuraavana päivänä vain siksi, että juuri soiton aikaan oli kylpyhuoneessa, tuntuu kohtuuttomalta.
Lautakunnan linjauksen perusteella tasapainoista ratkaisua on etsitty ja sellainen on myös löydetty. Takaisinsoittopalvelua uudistetaan siten, että tulevaisuudessa takaisinsoitto tehdään kaksi kertaa yhden sijasta. Terveysasemalle yhteyden saaminen helpottuu, kun kaikki ei ole kiinni yhdestä soitosta.
Julkaistu Töölöläisessä Kolumnina 19.5.2024
Kaduilla kävelleessään voi tuntea kuivaa yskää tai turvotusta kurkussa. Tunne on varma merkki kevään ja katupölyn saapumisesta. Menneen talven lumia varten kaduille levitetty suola ja hiekoitussepeli ovat kiusana erityisesti kuivina ja aurinkoisina päivinä. Ilmanlaatu onkin laskenut Helsingissä.
Kevätsiivous tehdään toki joka vuosi kaupungin toimesta ja kaduilta poistetaan tiepölyä sen minkä pystytään. Pahimpina pölypäivinä levitetään jopa kevyttä suolaliuosta kaupungin kaduille sitomaan muutoin ilmaan nousevia pienhiukkasia.
Tänä vuonna ainakin täällä Töölössä kevätsiivous tuntuu osuneen kohdalleen: Koneet saatiin kaduille käytännössä välittömästi lukien lähdön jälkeen. Samaa kunniamainintaa ei sen sijaan voi antaa edellisen talven töistä.
Kun viime syksy kääntyi talveksi kävi selväksi, että nyt olisi niin sanotusti kunnon talven vuoro. Se tiesi kohtuuttomasti liukkautta, valleja ja perunapeltoa.
Lumisateen keskellä ja pakkasten paukkuessa pahimmillaan moni katu muuttui vaarallisiksi liukkauden vuoksi. Kävelytiet olivat osissa kohtia kaupunkia kuin luistinrata ja töihin pyrkivät autoilijat joutuivat kamppailemaan jäisten teiden kanssa.
Talvikunnossapito on varsinainen kaupungin näyteikkunapalvelu: ulos ei voi mennä kokematta sitä, että toimiiko kunnossapito vai ei. Kyse on myös terveydellisestä riskistä, liukkaat ja huonokuntoiset kadut lisäävät kaatumisriskiä erityisesti iäkkäille ja liikuntarajoitteisille ihmisille. Huonosti hoidetut kadut keräävät itseensä likaa ja roskaa – juuri sitä kevään katupölyä, jota nyt ilmassa liikkuu.
Eurojen puolella rahaa on kuitenkin jatkuvasti vain lisätty; pelkästään talvikunnossapitoon käytetään vuonna 2024 yli 36 miljoonaa. Kustannuskehityksen päälle panostuksia on tehty niin vuodelle 2023 kuin nyt tulevan vuoden 2024 talvelle.
Rahaa liikkuu katujen kunnossapidossa joka vuosi siis suuria määriä. Siitä huolimatta katujen kunnossapidossa on lähes poikkeuksetta kohtuuttoman paljon ongelmia. Väitänkin, että katuje hoito on kysymys, jossa eurojen lisäksi myös asenne ratkaisee.
Talvikunnossapidossa on todellisen ryhtiliikkeen paikka. Tämän olemme myös tehneet selväksi kaupungin päätöksenteossa.
Kuluneen talven aikana talvikunnossapidon kilpailutuksissa on ollut haasteita, kun niin useasta suunnasta on tullut esiin epäkohtia. Jos kilpailutuksen voittaja ei selviä talvikunnossapidon vastuustaan, on siitä oltava selkeät sanktiot.
Eipä kaupungin omaan toimintaankaan voida olla liian tyytyväisiä. Töölössä talvikunnossapito on kaupungin vastuulla – esimerkiksi Runeberginkatua harppoessa monena aamuna enemmän kiroilutti kuin hymyilytti. Erikoisimmat tilanteet liittyvät siihen, kun tyhjänä ammottava pyörätie on putipuhtaaksi harjattu, kun taas jalkakäytävä odottaa kolmatta päivää aura-autoa.
Vuoden 2024 talousarviossa on laajemminkin päätetty panostaa ulkoilualueiden viihtyisyyteen. Rahoja on lisätty myös kävely ja pyöräväylille sekä yleisten alueiden siisteyteen. Tälle rahalle pitäisi nyt saada vastinetta.
Kaupungin päätöksenteossa liikutaan kovin usein korkeissa sfääreissä ja suurissa strategisissa linjoissa. Koskaan ei saa kuitenkaan unohtaa arkisten arjen sujuvuuden varmistavien päätösten ja tekojen merkitystä. Sitä varten kaupungit kun viime kädessä ovat olemassa. Runsaslumiset talvet eivät voi joka kerta olla ylitsepääsemätön haaste.
Julkaistu kolumnina Töölöläisessä 21.4.2024
4.4.2024
Pientalovaltaiset asuinalueet ovat Helsingin pitovoimaisimpia. Tämä selviää kaupungin tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin millä Helsingin alueilla asutaan pisimpään. Asukkaiden vaihtuvuus on toimiva mittari siinä, kun mietitään, minkälaisilla alueilla helsinkiläiset viihtyvät ja haluavat asua.
Erityisen pitkäikäisiä asukkaita löytyi Pirkkolan, Paloheinän ja Östersundomin pientaloalueilta. Vuonna 2021 yli puolet asukkaista olivat asuneet alueella yhtäjaksoisesti vuosikymmenen tai pidempään. Uusia, viimeisen vuoden aikana alueille muuttaneita, oli kesimäärin alle kymmenen prosenttia asukkaista.
Pientaloalueilla rakennetaan elämää pidemmäksi aikaa, syntyy tiiviitä yhteisöjä ja niissä viihdytään. Halutaan rakentaa omaa kotia ja kiinnittyä. Yhteisöllisyyskin on usein vahvaa: naapurille sanotaan muutakin kuin ’moi’ ja kaupunginosan omat tapahtumat muodostavat vuosittaisia perinteitä satunnaisten yllätysten sijaan. Tätä modernissa metropolissakin tarvitaan.
Kaupungissa pitää tietenkin olla tarjontaa kaikenlaisista kodeista. Kerrostaloissa ei ole mitään vikaa – olen itsekin sellaisissa kasvanut ja ikäni asunut. Helsingissä täytyy kuitenkin riittää tilaa myös pientalovaltaisille alueille ja helsinkiläisten pientalounelmille. Tämä vaatii nykyisten alueiden tiivistymisen lisäksi myös uusia alueita pientaloasumiselle.
Nykyisessä asumisen ja maankäytön ohjelmaan on kirjattu. että maankäytön suunnittelussa tulee varmistaa pientaloasumisen mahdollisuudet Helsingissä. Tämä saatiin ohjelmaan nimenomaan kokoomuksen vaatimuksesta.
Yllättävää kyllä, kaikki eivät ole Helsingissä yhtä innostuneita pientaloasumisen puolustajia. Olen saanut kaupunkipolitiikassa toimiessani käydä kymmeniä vääntöjä siitä, että pientaloasumiselle tehdään kaupungissa riittävästi tilaa.
Uusi vääntö on pian jälleen edessä. Keväällä käsittelyyn tulee Helsingin seuraava asumisen ja maankäytön ohjelma. Toivon, että tuore tutkimus pientaloalueiden vetovoimasta on noteerattu myös muissa poliittisissa ryhmissä.
Tavoitteenamme tulee olla se, että nuoren perheen ei tarvitse lähteä hakemaan pientaloasumisen mahdollisuuksia Helsingin ulkopuolelta.
Kirjoitus julkaistu Helsingin Uutisissa.
