Koivisto ansaitsee arvostuksensa

Mauno Koiviston virallinen muistomerkki paljastettiin edesmenneen presidentin satavuotissyntymäpäivänä Helsingissä. Pikkuparlamentin puistossa sijaitseva Kirsi Kaulasen teos kulkee nimellä Välittäjä. Koivisto oli omana aikanaan mies paikallaan. Alexander Stubbia mukaillen Koivisto piti osaltaan huolen siitä, ettei kylmä sota muuttunut kuumaksi.

Eivätkä Koiviston ansiot olleet vain ulkopoliittisia. Hänen ajassaan Suomi tarvitsi presidenttiä, joka rakentaa ja vahvistaa parlamentarismia Urho kekkosen pitkän lähes yksinvaltaisen valtakauden jälkeen – ja sellaisen Suomi myös sai.

Omana aikanaan Koivisto johti Suomea määrätietoisesti kohti länttä. Länsisuuntausta edistettiin maltilla ja rauhallisuudella, joka mahdollisti askeltamisen eteenpäin Neuvostoliiton tarkkailevan silmän alla. Toisinaan edellytettiin myös rohkeita otteita ja toimintaa. Koivisto osasi toimia silloin kun aika tarjosi siihen mahdollisuuden. Koivisto muistetaan Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloiden yksipuolisesta mitätöinnistä, irtisanoutumisesta YYA sopimuksesta sekä EU-jäsenyyden edistämisestä. Nämä aiheuttivat nurinaa Venäjän suunnalta, mutta rohkeus kannatti.

Viisaalta valtionjohtajalta vaaditaankin määrätietoisuutta ja kylmiä hermoja. Tasavallan presidentti Niinistön sanoin, nopearytmisessä maailmassa on entistäkin arvokkaampaa tietää milloin kiiruhtaa, milloin malttaa.

Kukaan suurta vastuuta kantanut tuskin on vailla tahroja tai täydellinen. Koivisto muistetaan myös kiistanalaisista Neuvostoliittoa myötäilleistä lausunnoista Baltian maiden itsenäistymisen aikaan. Moni on myös todennut liian pitkään jatkuneen vahvan markan puolustamisen olleen taloudellisesti vahingollista. Välittämisen tai isänmaan asian edistämisen palon puutteesta ei Koivistoa kuitenkaan kukaan voi rehellisin mielin syyttää.

Suomalainen yhteiskunta voi olla kiitollinen siitä elämäntyöstä, jonka Koivisto antoi isänmaalle, oli kyse sitten valtion asioiden hoidosta tai rintamapalveluksesta.

Symboliikalla ja kansakunnan historian muistamisella on kansallisesti merkittävä arvo. Helsingistä löytyykin runsaasti muistomerkkejä entisille presidenteille. Pronssista valettu sotilaan virkapukuun sonnustautunut marsalkka Mannerheim ratsunsa selässä hallitsee katseellaan Helsingin pääväylää Mannerheimintiellä. Klassisemmat muotokuvat Kyösti Kalliosta Ståhlbergiin määrittävät Eduskunnan rakennuksen kulmia, kun modernimmat teokset Risto Rytin tai Kekkosen muistomerkeistä taas koristavat keskustan puistoja.

Perinteen mukaisesti kaikista edesmenneistä tasavallan presidenteistä on toteutettu virallinen muistomerkki, joka on valmistuttuaan lahjoitettu Helsingille. Ei ole sattumaa, että muistomerkit ovat monumentaalisen kokoisia ja sijoittuvat keskeisille paikoille.

Valtiomme historiasta saakin yllättävän kattavan ymmärryksen käymällä lyhyellä kävelyllä Etu-Töölössä ja tutustumassa ympäröivien patsaiden taustalla oleviin tarinoihin.

Suomen ulkopolitiikassa valtioviisaus on noussut jälleen korkeimpaan arvoonsa – Venäjän aggressiivisen toiminnan seurauksena Euroopan mantereella soditaan täysimääräisesti. Hybirdimuotojakin sodankäynnille on. Juuri nyt ihmisiä käytetään välineinä suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden vakauden hajottamiseen. Vaaditaan jälleen samaa maltin ja määrätietoisuuden yhdistelmää, jota Koivisto aikanaan osoitti.

Historian ja nykyhetken välillä yksi asia on kuitenkin toisin. Emme enää tasapainoile idän ja lännen välissä, Suomi on ottanut luontevan paikkansa niin Euroopan Unionissa kuin viimein puolustusliitto Natossa.

Julkaistu kolumnina Töölöläisessä 3.12.2023