Eikö edes laajamittainen sota Euroopassa poistanut EU-populismia?

Jälleen kerran perussuomalaiset ovat ilmoittaneet julkisesti kannattavansa EU-eroa. Tavoite on hyytävä.

Sinänsä tämä on ollut heidän ohjelmiinsa kirjoittama ja ääneen lausumansa linja jo useita vuosia. Asian vahva esiin nostaminen ja linjan muuttumattomuus tämän päivän tilanteessa osoittaa heiltä kuitenkin täydellistä vastuuttomuutta – ja on suorastaan vaarallinen.

Ensimmäinen kysymys, joka Riikka Purran tämän päivän puheiden jälkeen herää, on: Eikö viime vuosi opettanut mitään?

Venäjän laajamittaista hyökkäyssotaa Euroopassa on jatkunut pian vuoden. Nyt jos koskaan tarvitaan kokonaista ja yhtenäistä EU:ta vastavoimaksi totalitarismille ja agressiolle. Imperialistisille valloitushaluille ja julmille siviilien kärsimyksille.

EU:ta on tarvittu Ukrainan tueksi – mutta meidän suomalaisten näkökulmasta myös Suomen turvaksi. Jos joku niin Euroopan reunavaltio Suomi tarvitsee vahvaa ja yhtenäistä Eurooppaa. EU on meille turvallisuuspoliittinen valinta, arvovalinta ja talouspoliittinen valinta.

Kukaan ei väitä, että EU olisi täydellinen. Erimielisyyksiä, ongelmia ja yhteensovittamista riittää. Kun Eurooppaa tarkastelee kuitenkin päivänpoliittisia kysymyksiä suuremmassa mittakaavassa voi jokainen havaita miten paljon turvallisuutta, vaurautta ja vakautta EU on tarjonnut niin Suomelle kuin koko Euroopalle. Yksittäisen EU-sääntelyn optimaalisuus on tämän rinnalla toissijaista.

On vaikeaa ymmärtää, että miten perussuomalaisten maalailema sulkeutunut ja ulos jättäytyvä Suomi pärjäisi maailmassa, jossa suuret tahtovat retuuttaa pieniä tahtonsa mukaan. Maailmassa, jossa liittolaiset ovat kullan arvoisia. Isänmaan etu on olla omiemme joukossa.

Kyse ei ole vain rauhasta. Kyse on yhtenäisyydestä. Olemme Euroopassa kykeneväisiä edistämään vapautta, oikeusvaltiota, ilmastonmuutoksen torjuntaa, yksityisyydensuojaa ja vapaakauppaa koko maailmassa. Kaikki tämä onnistuu vain, koska sen voidaan tehdä riittävän yhteisellä äänellä ja riittävän yhtenäisillä teoilla. Keskinäisriippuvuutemme on voimavara.

Kyse on myös taloudesta. EU-jäsenyys on myös siitä näkökulmasta Suomen kansallisen edun mukaista. Euroopan perusvapaudet ovat tarjonneet suomalaisille yrityksille pääsyn merkittäville markkinoille ja mahdollistavat osallistumisen päätöksentekoon ja lainsäädännön koordinointiin EU:n laajuisissa kysymyksissä.

Euroopan Unioni osoittaa juuri tässä maailmanajassa tarpeellisuutensa ja merkityksensä enemmän kuin pitkään aikaan. Vain yhdessä ratkomme aikamme ongelmat.