Puistojen sesonki on alkanut – ehdota paikkaa uudelle puulle Helsingissä

Moni meistä oli harmissaan siitä, että Mechelininkadun upeat puut jouduttiin kaatamaan jokunen vuosi sitten. Puiden kaato teki Meklusta aivan erinäköisen. Uudet tilalle istutetut eivät onneksi olleet aivan pieniä, mutta ilmeen paluu vie vuosikymmeniä.

Sama saattaa olla edessä Esplanadin puistossa. Kaupungin virkakunta on arvioinut, että jopa kaikki puiston puut saatetaan joutua kaatamaan tämän vuosikymmenen loppupuolella. Tässä oma epäilykseni herää. Yhtäkään puista ei saa kaataa käytännöllisyyssyistä. Seulan pitää olla tiukka ja vain todella läpilahoille pitää antaa kaatotuomio.

Puun huono kunto on keskeisin peruste, kun kaupungin vanhoissa puistoissa ja kadunvarsissa puita kaadetaan.

Mutta olisiko jokunen enemmän sittenkin mahdollista säilyttää? Osalla historia ulottuu jopa viime vuosisadan alkupuolelle. Puilla ja istutuksilla on merkittävä vaikutus kaupunkikuvaan ja sen viihtyisyyteen.

Puiden säilyttäminen on paitsi kaupunkikuvan myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta tärkeää. Puut ja muu kasvillisuus esimerkiksi suojaavat auringon paahteelta ja sitovat sadevettä.

Kaupunginvaltuusto linjasi kaupunkistrategiasta päättämisen yhteydessä, että puiden ja vehreyden määrää kaupungissa lisätään ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Valtuusto linjasi myös, että rakennus- ja liikennehankkeissa selvitetään aina vaihtoehto säästää mahdollisimman paljon puustoa ja kasvillisuutta.

Vuosittain Helsinkiin istutetaan noin 10 000 uutta puuta. Istutettavien puiden koko vaihtelee metsätaimista aina suuriin katupuihin. Valtuuston päätöksen mukaisesti kaupunki tulee istuttamaan 100 000 puuta vuoteen 2035 mennessä. Kaupunki kerää elokuun puoliväliin asti ehdotuksia helsinkiläisiltä sopivista istutuspaikoista.

Voit käydä ehdottamassa sopivaa paikkaa uudelle lehti- tai havupuulle osoitteessa https://query.eharava.fi/3827. Kysely on auki 14.8.2022 asti. Kaupungin asiantuntijat arvioivat puiden istutuspaikkojen ja lajivalintojen lopullisen soveltuvuuden. Puut istutetaan vuoden 2023 aikana.

Kaupunkipuuston ja -kasvillisuuden lisäksi kaupunki huolehtii siitä, että kaikilla helsinkiläisillä on vastaisuudessakin lyhyt matka lähiluontoon. Emme unohda myöskään puistojen ja katujen siisteyttä. Siihen kiinnitetään erityistä huomiota tällä valtuustokaudella.

On päiviä, jolloin siisteyden ylläpidossa onnistutaan paremmin ja joskus huonommin, kuten esimerkiksi Suomen voitettua jääkiekon maailmanmestaruuden edellisenä iltana. Työtä riittää varmasti taas tänä kesänä, kun useimmat kesätapahtumat voidaan järjestää kuten ennen koronaa.

Useissa puistoissa on suunnitteilla tai alkamassa kunnostusoperaatio. Esimerkiksi Töölössä Hakasalmenpuiston ja Hesperianpuiston kunnostussuunnittelu on juuri käynnistynyt. Kaisaniemenpuiston laaja kunnostus alkaa loppuvuodesta. Tästä kirjoitinkin joku hetki sitten tällä palstalla.

Leikkipuistoista kunnostetaan parhaillaan muun muassa Iso-Antin leikkipuistoa ja leikkipuisto Trumpettia Kannelmäessä, ja Mellunkylän leikkipuiston kunnostus on alkamassa.

Puistojen lisäksi kaupunki kunnostaa pienvesistöjä. Haagassa Kauppalanpuro on rakenteilla ja Strömberginpuiston ja Mustapuron alueen suunnittelu on edennyt rakennussuunnittelutasolle.

Ratikkahankkeissa on myös mukana paljon vihreitä elementtejä, kuten nurmipintaista kiskoa, paahderinteitä ja klassisia puukujanteita. Esimerkiksi Hietaniemenkadun toisen puolen koivukujanne tullaan uudistamaan.

Kaupunkipuistojen paras sesonki on juuri alkanut. Nautitaan kesän lämpimistä ja aurinkoisista päivistä vehreässä kaupungissa!

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Töölöläisessä 5.6.2022.