17.2.2021
Poistetaan asunnottomuus Helsingistä
Koti saa lämpimät ajatukset liikkeelle. Oman kodin seinät tuovat vakautta ja turvaa elämän kuohunnalta. Ne antavat mahdollisuuden pysähtyä ja rauhoittua, kerätä voimaa. Valitettavasti rauhallinen koti ei ole itsestäänselvyys jokaiselle. Osalle sitä ei ole edes koti ylipäänsä.
Vuonna 2020 Helsingissä oli tilastojen mukaan noin 1500 asunnotonta. Tosiasiallisesti määrä lienee vielä tätä suurempi. Kaupungin hiljentyessä yöhön osa jatkaa liikettä etsien yöpaikkaa. Joka yö eri puolilla kaupunkia olevat hätämajoituspaikat ovat täynnä.
Se, että asunnottomuutta on edelleen näinkin laajasti on hyvinvointiyhteiskuntamme häpeä. Kenenkään ei tule joutua miettimään, minne pääsee seuraavaksi yöksi nukkumaan. Erityisen suuri häpeä se on siksi, että meillä olisi kaikki edellytykset ratkaista kysymys.
Suomessa noudatettu asunto ensin -periaate on hyvä ja laajasti järkeväksi tunnustettu tapa lähestyä sosiaalisia ongelmia. Ihmiselle on ensin saatava katto pään päälle, turvallinen oma paikka, jotta on olemassa edes edellytyksiä auttaa ihmistä ratkaisemaan muita ongelmia elämässään.
Asunnottomuuden syyt ovat moninaisia ja asunnottomuuden ratkaisu vaatii monipuolisia toimia. Tärkeimpänä niistä on kuitenkin sopivien asuntojen löytyminen.
Pelkästään Helsingin kaupungin asunnoilla on lähes 50 000 asuntoa. Lisäksi kaupunki omistaa asuntoja muuta kautta.
Nämä asunnot pitää kohdistaa asuntoja eniten tarvitseville. Sellaisia ovat helsinkiläiset, jotka eivät saa vuokrattua asuntoa vapailta markkinoilta esimerkiksi luottotietojen puuttumisen takia. Maksuhäiriömerkintöjä on jo lähes 400 000 suomalaiselta ja määrä kasvaa jatkuvasti.
Kun neuvottelimme Helsingin kaupungin asunto-ohjelmasta, ajoin voimakkaasti tavoitetta siitä, että kaupungin asunnot kohdennettaisiin ensisijaisesti vailla asuntoa oleville. En voi ymmärtää, että tavoite ei saanut riittävän suurta tukea muiden puolueiden suunnalta.
Ohjelmaan saatiin kuitenkin kirjaus siitä, että asuntokantaa kohdennetaan korostetusti asunnottomuuden torjuntaan. Tämä kirjaus pitää toteuttaa täysimääräisesti.
Pienet painotusmuutokset eivät kuitenkaan riitä. Meidän on torjuttava asunnottomuutta nykyistä määrätietoisemmin. Esitänkin, että Helsingin tulee asettaa tavoitteeksi poistaa kaupungista asunnottomuus tulevan valtuustokauden aikana.
Teksti on julkaistu alunperin Helsingin Uutisten kolumnina