24.10.2020
Hallitus pakottaa Helsingin leikkaamaan palveluista
Marinin hallituksessa on kolme helsinkiläistä ministeriä. Maria Ohisalo, on jopa hallituspuolue vihreiden puheenjohtaja. Helsingin valtuustossa istuu kymmenen hallituspuolueiden kansanedustajaa.
Suomalaisessa järjestelmässä valta on hallituksen käsissä ja erityisesti niillä puolueilla, joiden kansanedustajapaikat riittävät hallituksen kaatamiseen. Helsingin kakkospuolue vihreät on hallituksessa vaa’ankielessä. Heillä on siis kyky halutessaan pistää hallituksen tekemisille piste. Ilman heitä ei hallitus pysy pystyssä.
Silti vihreät toimivat hallituksessa kuin pienpuolue. Marssivat mielenosoituksissa vaatimassa ilmastotekoja hallitukselta, jonka ilmastonministerin salkkua kantavat. Laittavat tiedotteita, jossa vaativat alkoholin ravintolaulosmyynnin sallimista, mutta äänestävät eduskuntasalissa vastaan. Tekevät tunteellisia päivityksiä perhevapaauudistuksesta, joka heikentää naisten työllisyyttä. Ja laiminlyövät Helsingin etujen perään katsomisen.
Vielä kolme vuotta sitten, kun edellinen hallitus runnoi onnetonta sote-uudistusta lävitse olivat vihreät, SDP, vasemmistoliitto ja RKP yhteen ääneen kanssamme vaatimassa sote-uudistuksen kaatamista. Silloin heille kelpasivat voimakkaan kriittiset lausunnot ja pormestarin ärhäkkä Helsingin puolustus. Nyt vallitsee myötäily tai hiljainen hyväksyminen.
Viilaustenkin jälkeen sote-uudistus leikkaa helsinkiläisten palveluista 45 miljoonaa euroa vuodessa. Tällä rahalla parannetaan palveluita maaseutusuomessa. Mistä helsinkiläisiltä otetaan, eivät hallituspuolueiden kansanedustajat ole kertoneet.
Raha on vain osa ongelmaa. Samalla Suomeen luodaan uusi hallinnon taso kuntien ja valtion väliin. Voisi ajatella, että viiden miljoonan ihmisen maassa kaksi hallinnon tasoa aveineen ja elyineen riittäisi, mutta ei. Helsingin vihreät ja demarit ovat sitoutuneet keskustalaiseen unelmaan maakuntahallintohimmeleiden Suomesta.
Helsingissä se luo kaupungin sisälle kaksoishallinnon yhden hallinnon sijaan. Kun nyt meillä on yksi kaupungin hallinto, jatkossa meillä on Helsingin sisällä kaupungin hallinto ja erillinen sote-hallinto. Byrokraatti kiittää!
Vastaamatta jää vain yksi kysymys: Mitä hyötyä on kolmesta helsinkiläisestä ministeristä ja hallituspuolueiden vaikutusvaltaisista helsinkiläiskansanedustajista, jos tiukan paikan tullen hei eivät ole valmiita puolustamaan helsinkiläisiä ja laadukkaita palveluitamme?
Teksti on julkaistu alunperin Helsingin Uutisten kolumnina.