21.5.2024
Kaduilla kävelleessään voi tuntea kuivaa yskää tai turvotusta kurkussa. Tunne on varma merkki kevään ja katupölyn saapumisesta. Menneen talven lumia varten kaduille levitetty suola ja hiekoitussepeli ovat kiusana erityisesti kuivina ja aurinkoisina päivinä. Ilmanlaatu onkin laskenut Helsingissä.
Kevätsiivous tehdään toki joka vuosi kaupungin toimesta ja kaduilta poistetaan tiepölyä sen minkä pystytään. Pahimpina pölypäivinä levitetään jopa kevyttä suolaliuosta kaupungin kaduille sitomaan muutoin ilmaan nousevia pienhiukkasia.
Tänä vuonna ainakin täällä Töölössä kevätsiivous tuntuu osuneen kohdalleen: Koneet saatiin kaduille käytännössä välittömästi lukien lähdön jälkeen. Samaa kunniamainintaa ei sen sijaan voi antaa edellisen talven töistä.
Kun viime syksy kääntyi talveksi kävi selväksi, että nyt olisi niin sanotusti kunnon talven vuoro. Se tiesi kohtuuttomasti liukkautta, valleja ja perunapeltoa.
Lumisateen keskellä ja pakkasten paukkuessa pahimmillaan moni katu muuttui vaarallisiksi liukkauden vuoksi. Kävelytiet olivat osissa kohtia kaupunkia kuin luistinrata ja töihin pyrkivät autoilijat joutuivat kamppailemaan jäisten teiden kanssa.
Talvikunnossapito on varsinainen kaupungin näyteikkunapalvelu: ulos ei voi mennä kokematta sitä, että toimiiko kunnossapito vai ei. Kyse on myös terveydellisestä riskistä, liukkaat ja huonokuntoiset kadut lisäävät kaatumisriskiä erityisesti iäkkäille ja liikuntarajoitteisille ihmisille. Huonosti hoidetut kadut keräävät itseensä likaa ja roskaa – juuri sitä kevään katupölyä, jota nyt ilmassa liikkuu.
Eurojen puolella rahaa on kuitenkin jatkuvasti vain lisätty; pelkästään talvikunnossapitoon käytetään vuonna 2024 yli 36 miljoonaa. Kustannuskehityksen päälle panostuksia on tehty niin vuodelle 2023 kuin nyt tulevan vuoden 2024 talvelle.
Rahaa liikkuu katujen kunnossapidossa joka vuosi siis suuria määriä. Siitä huolimatta katujen kunnossapidossa on lähes poikkeuksetta kohtuuttoman paljon ongelmia. Väitänkin, että katuje hoito on kysymys, jossa eurojen lisäksi myös asenne ratkaisee.
Talvikunnossapidossa on todellisen ryhtiliikkeen paikka. Tämän olemme myös tehneet selväksi kaupungin päätöksenteossa.
Kuluneen talven aikana talvikunnossapidon kilpailutuksissa on ollut haasteita, kun niin useasta suunnasta on tullut esiin epäkohtia. Jos kilpailutuksen voittaja ei selviä talvikunnossapidon vastuustaan, on siitä oltava selkeät sanktiot.
Eipä kaupungin omaan toimintaankaan voida olla liian tyytyväisiä. Töölössä talvikunnossapito on kaupungin vastuulla – esimerkiksi Runeberginkatua harppoessa monena aamuna enemmän kiroilutti kuin hymyilytti. Erikoisimmat tilanteet liittyvät siihen, kun tyhjänä ammottava pyörätie on putipuhtaaksi harjattu, kun taas jalkakäytävä odottaa kolmatta päivää aura-autoa.
Vuoden 2024 talousarviossa on laajemminkin päätetty panostaa ulkoilualueiden viihtyisyyteen. Rahoja on lisätty myös kävely ja pyöräväylille sekä yleisten alueiden siisteyteen. Tälle rahalle pitäisi nyt saada vastinetta.
Kaupungin päätöksenteossa liikutaan kovin usein korkeissa sfääreissä ja suurissa strategisissa linjoissa. Koskaan ei saa kuitenkaan unohtaa arkisten arjen sujuvuuden varmistavien päätösten ja tekojen merkitystä. Sitä varten kaupungit kun viime kädessä ovat olemassa. Runsaslumiset talvet eivät voi joka kerta olla ylitsepääsemätön haaste.
Julkaistu kolumnina Töölöläisessä 21.4.2024
4.4.2024
Pientalovaltaiset asuinalueet ovat Helsingin pitovoimaisimpia. Tämä selviää kaupungin tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin millä Helsingin alueilla asutaan pisimpään. Asukkaiden vaihtuvuus on toimiva mittari siinä, kun mietitään, minkälaisilla alueilla helsinkiläiset viihtyvät ja haluavat asua.
Erityisen pitkäikäisiä asukkaita löytyi Pirkkolan, Paloheinän ja Östersundomin pientaloalueilta. Vuonna 2021 yli puolet asukkaista olivat asuneet alueella yhtäjaksoisesti vuosikymmenen tai pidempään. Uusia, viimeisen vuoden aikana alueille muuttaneita, oli kesimäärin alle kymmenen prosenttia asukkaista.
Pientaloalueilla rakennetaan elämää pidemmäksi aikaa, syntyy tiiviitä yhteisöjä ja niissä viihdytään. Halutaan rakentaa omaa kotia ja kiinnittyä. Yhteisöllisyyskin on usein vahvaa: naapurille sanotaan muutakin kuin ’moi’ ja kaupunginosan omat tapahtumat muodostavat vuosittaisia perinteitä satunnaisten yllätysten sijaan. Tätä modernissa metropolissakin tarvitaan.
Kaupungissa pitää tietenkin olla tarjontaa kaikenlaisista kodeista. Kerrostaloissa ei ole mitään vikaa – olen itsekin sellaisissa kasvanut ja ikäni asunut. Helsingissä täytyy kuitenkin riittää tilaa myös pientalovaltaisille alueille ja helsinkiläisten pientalounelmille. Tämä vaatii nykyisten alueiden tiivistymisen lisäksi myös uusia alueita pientaloasumiselle.
Nykyisessä asumisen ja maankäytön ohjelmaan on kirjattu. että maankäytön suunnittelussa tulee varmistaa pientaloasumisen mahdollisuudet Helsingissä. Tämä saatiin ohjelmaan nimenomaan kokoomuksen vaatimuksesta.
Yllättävää kyllä, kaikki eivät ole Helsingissä yhtä innostuneita pientaloasumisen puolustajia. Olen saanut kaupunkipolitiikassa toimiessani käydä kymmeniä vääntöjä siitä, että pientaloasumiselle tehdään kaupungissa riittävästi tilaa.
Uusi vääntö on pian jälleen edessä. Keväällä käsittelyyn tulee Helsingin seuraava asumisen ja maankäytön ohjelma. Toivon, että tuore tutkimus pientaloalueiden vetovoimasta on noteerattu myös muissa poliittisissa ryhmissä.
Tavoitteenamme tulee olla se, että nuoren perheen ei tarvitse lähteä hakemaan pientaloasumisen mahdollisuuksia Helsingin ulkopuolelta.
Kirjoitus julkaistu Helsingin Uutisissa.
Kuulun siihen joukkoon, joka taloyhtiössä kahlaa yhtiökokouspaperit huolella läpi ja syynää erityisesti remonttisuunnitelmien ja esitettyjen vastikekorotusten taustat. Syynä lienee yhtäältä se, että heti ensiasunnon hankittuani menin taloyhtiön hallitukseen ja toisaalta se, että niin moni kaupunkipolitiikan päätös kytkeytyy taloyhtiöelämään ja vastikelappuun.
Nykyisessä taloyhtiössä olen tosin jättänyt hallitushommat väliin. Eräässä yhtiökokouksessa sanoin ääneenkin, että nykyhallitus näyttää hoitavan hommaa niin hyvin, että ei tulisi mieleenkään olla ehdolla. Olkoon tämä siis samalla julkinen kiitos heille – ja jokaiselle tämän lehden lukijalle, joka laittaa taloyhtiön hallituksissa omaa aikaansa, energiaansa ja osaamistaan yhteisen asian hoitamiseen.
Harvemmin taloyhtiöelämässä tulee kuitenkaan itsekään mietittyä EU-politiikkaa ja sen vaikutuksia keskimääräiseen töölöläiseen kivitaloon. Nyt siihen on kuitenkin syytä.
Vuosi sitten moni uutislööppi kertoi kuinka suomalaisia uhkaa jopa 30 000 euron pakkoremontti. Euroopan Unionin komissiossa suunniteltiin uutta energiatehokkuusdirektiiviä. Direktiivin alustavan ehdotuksen mukaan ne asunnot, joissa energiatehokkuus oli huono, pitäisi korjata parempaan luokkaan – varsin kiireellisellä aikataululla vieläpä.
Kovimmillaan esitettiin vaatimuksia, joiden mukaan vuoteen 2030 mennessä kaikkien rakennusten olisi tullut olla energiatehokkuudeltaan vähintään F-luokassa ja vuonna 2032 vähintään D-luokassa. Yksi arvio oli, että noin 1,5 miljoonaa asuntoa olisi vaatinut energiatehokkuusremontin ja hintalappu parannuksille olisi liikkunut 21 miljardin euron suuruudessa.
Töölöläiset kerrostalot ovat keskimäärin vanhoja ja paikalleen muurattuja, eikä energiatehokkuus ole niiden suurin vahvuus. Vahvuus sen sijaan on nimenomaan rakennusten ikä. Vaikka uusien asuntojen rakentamisen päästöjä pyritään vähentämään nopeasti ja edistystäkin on tapahtunut, on uudisrakentaminen edelleen todella merkittävä päästöjen lähde. Ajan patinoimat töölöläiset kivitalot ovatkin ehtineet kuolettamaan omat rakentamisen aikaiset päästöt jo monta kertaa.
Onneksi EU-lainsäädäntöprosessin mankelissa ja eri organisaatioiden, kuten suomalaisia taloyhtiötä edustavan Kiinteistöliiton vaikuttamistyön tuloksena, komission esityksestä varsin vähän selvisi lopulta EU-lainsäädännöksi alkuperäisessä muodossaan. Hyväksytty versio direktiivistä on huomattavasti toteuttamiskelpoisempi kuin alkuperäinen esitys. Erityisen tärkeää oli, että komission esittämästä mekaanisesta energiatehokkuuden parantamisen vaatimuksesta luovuttiin.
Toimia ja yhtiökokouspäätöksiä on tulevan vuosikymmenen aikana silti luvassa: Parlamentin hyväksymässä direktiivissä kotien energiankulutuksen pitää vähentyä noin 20 % vuoteen 2035 mennessä. Keinot jäivät maiden omiin käsiin. Suomessa onkin nyt tarkka paikka katsoa, että yhtiöitä ei ajeta vähävaikutteisiin pakkoremontteihin.
Samaan aikaan direktiivi on hyvä pitää mielessä, kun tulevina vuosina tehdään suunnitellussa aikataulussa tulevia remontteja. Niissä kannattaa katsoa myös energiatehokkuuden perään ja tehdä järkeviä toimia etupainotteisesti. Se on todennäköisesti pidemmällä aikavälillä fiksua myös vastike-eurojen näkökulmasta – ja ympäristökin kiittää.
Teksti kolumnina Töölöläisessä.
