Tehdään Helsingin keskustasta entistä vetovoimaisempi!

Helsingin keskustan tulee olla elävä, vetovoimainen ja houkutteleva. Helsingin keskustassa on jo nyt sykettä ja vilskettä, mutta sitä tulee jatkuvasti kehittää entistä vetävämmäksi. Tähän työhön kiinnitämme tällä pormestarikaudella erityistä huomiota, jotta saamme keskustan täysin palautumaan koronapandemian jälkeisestä notkahduksesta.

Elinvoimainen keskusta muodostuu monista tekijöistä. Tarvitaan kaupunkitilaa elävöittäviä tapahtumia, huippuluokan palveluita, erikokoisten yritysten toimistoja ja koteja helsinkiläisille. Elinvoimainen keskusta houkuttelee ihmisiä läheltä ja kaukaa tulemaan ostoksille, yöpymään hotelleihin tai viettämään iltaa.

Viime vuonna Helsinkiin kohdistunut matkailu kasvoi poikkeuksellisen kovaa tahtia. Kansainväliset rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viime vuonna yli 17 prosenttia. Hotellien käyttöasteet ovat olleet nousussa ja matkailijoiden tyytyväisyys Helsinkiin on ollut huippuluokkaa. Koko Suomen mittakaavassa yli kolmannes kaikista Suomeen kohdistuvista kansainvälisistä yöpymisistä tulee Helsinkiin.

On Helsingin keskustan ja koko Helsingin näkökulmasta ehdottoman hienoa, että turistiryhmät kiertävät keskustamme nähtävyyksiä ympäri vuoden. Koronapandemian mukanaan tuoma matkailun kuoppa on Helsingissä virallisesti historiaa.

Myös tapahtumat ovat tuoneet keskustaan viime vuosina ennätyskävijät. Loppuvuoden suurtapahtumista Tuomaan Markkinat on muutamassa vuodessa kasvattanut kävijämääränsä noin 350 000 kävijästä viime vuoden ennätykselliseen 650 000 kävijään. LUX Helsinki valotaidefestivaaleilla trendi on ollut sama, kun kävijämäärä kasvoi viime vuodesta noin 150 000 kävijällä. Helsingissä järjestettyjen massatapahtumien, eli yli 25 000 osallistujan tapahtumien määrä myös yli kaksinkertaistui edellisvuodesta. On tärkeää, että keskustassa järjestetään mielenkiintoisia ja houkuttelevia tapahtumia ympäri vuoden.

Elinvoimainen keskusta tarvitsee myös monipuolisesti yrityksiä. Helsingin keskusta on säilyttänyt paikkansa monipuolisena palveluiden ja kauppojen keskittymänä. Meidän täytyy kuitenkin yhä tehdä töitä, jotta kauempanakin asuvat ihmiset valitsevat keskustan halutessaan asioida tai käydä kaupoilla.

Tärkeiden palveluyritysten ja kivijalkaliikkeiden lisäksi on ollut hienoa huomata, että kansainvälinen trendi, jossa yritykset siirtävät toimistojaan ydinkeskustaan, näkyy myös Helsingissä. Hyvänä esimerkkinä tästä on muun muassa konsulttitalo PwC, jonka noin tuhannen työntekijän toimisto muuttaa aivan keskustan ytimeen rakentuvaan Signe-taloon tämän vuoden lopulla. On meidän tehtävämme kaupunkina pitää huolta, että Helsingin keskustassa on paraatipaikkoja, jonne maailmanluokan yritykset voivat tuoda konttorinsa. Uusia toimistoja onkin suunnitteilla muun muassa Autotalon kylkeen ja uudelle Makasiinirannan alueelle. Suuret konttorit tarkoittavat Helsingille myös yhteisöverotuloja ja lisää kulutusta.

Elävään keskustaan kuuluu myös mahdollisuus asumiselle. Viimeisten vuosien aikana olemme tehneet aktiivisesti työtä sen eteen, että vanhoja toimistoja on voitu kevyemmin muuttaa asuinkäyttöön. Kevensimme muutama vuosi sitten kaupungin kriteerejä näihin muuntoihin ja nyt näemme, kuinka toimistoja ja liiketiloja muutetaan vuosittain useammaksi sadaksi huippusijainnin asunnoksi.

Jatkamme aktiivisesti keskustan kehittämistä. Tapaan säännöllisesti keskustan yrityksiä, kiinteistötoimijoita ja tapahtumanjärjestäjiä ja kuuntelen heidän viestiään siitä, mitä kaupunki voisi tehdä vielä enemmän keskustan vetovoimaisuuden eteen. Suomen pääkaupungilla tulee olla kansainvälisesti vetovoimainen ja kehittyvä keskusta – siitä pidämme kiinni.

Julkaistu 6.3.2026 Töölöläisessä kolumnina