Kyllä yhtäläisille mahdollisuuksille, ei painotettujen luokkien alasajolle

Viime viikolla lyötiin kaupungin koulupäättäjien eteen ehdotus, jossa painotetuista luokista halutaan tehdä historiaa. Keskustelun kohteena asia ei ollut ensimmäistä kertaa. Aiemminkin kaupungissa on haastettu painotettuja luokkia ja opetusta ja niiden jatkuminen on vaatinut puolustamista.

Asiassa tuntui käyneen kuten valitettavasti välillä käy: tunnistetaan jossakin ongelma ja hypätään hätiköityihin johtopäätöksiin. Niin ei kuitenkaan kannata tehdä, vaan katsoa aina ensin mitä todella halutaan ratkoa, ja mitkä keinot ylipäänsä vievät kohti tavoiteltua lopputulosta.

Painotettujen luokkien ajatus on hieno: lapsille ja nuorille tahdotaan mahdollisuus syventää omaa erityiskiinnostustaan ja lahjakkuuttaan – oli kyse sitten musiikista, liikunnasta, luonnontieteistä tai jostain muusta. Lapsen oman kiinnostuksen ruokkiminen nostaa motivaatiota koko koulunkäyntiä kohtaan. Ja sosiaalinen koheesiokin voi olla vahvempaa, kun luokka kasaantuu yhteisen kiinnostuen jakavista.

Esityksen liikkeelle sysännyt havainto siitä, että painotettuun opetukseen hakeutuu vähemmän vieraskielisistä taustoista tulevia on oikea – ja tarpeellinen. Reaktio siihen vain on nurinkurinen. Sen sijaan, että mietittäisiin ja esitettäisiin keinoja saada vieraskielisestä taustasta tulevien lasten osuutta painotetun opetuksen luokilla kasvuun, esitetään koko luokista luopumista.

En kannata painotetuista luokista luopumista. Eikä vaikuta kannattavan enemmistö kaupungin muistakaan päättäjistä eli esitys jäänee toteutumatta. Sen sijaan haluaisin, että paljon nykyistä laajemmin lapset ja heidän vanhempansa tietäisivät ja kiinnostuisivat painotetuista luokista.

Ei ole yksi tai kaksi yhteydenottoa, jotka olen vanhemmilta saanut siitä, miten heikosti kaupunki tiedottaa painotetusta opetuksesta – pahimmillaan vain yhdellä Wilma-viestillä. Yhdeltä rehtorilta kuulin, että kaupunki kieltää tiedottamisen heidän painotetuista luokistaan muualle kuin aivan lähimpiin kouluihin. Ei liene ihme, että tiedotus ei kaikkia kunnolla tavoita.

Olen ehdottanut, että kaupunki tarttuisi tunnistettuun ongelmaan järjestämällä toisella luokalla oleville vieraskielisistä taustoista tuleville lapsille ja heidän vanhemmilleen erityisen ohjaushetken painotetusta opetuksesta – ja laajemmin valinnanvarasta koulupolulla. Näin perheillä olisi tieto ja ymmärrys painotetusta opetuksesta ja sinne hakeutumisesta ja lapsilla aidot edellytykset päästä kiinnostustaan ja vahvuuksiaan erityisellä tavalla tukevaan opetukseen. Eikö tällaisella kannattaisi aloittaa?

Koko keskustelu painotetusta opetuksesta kytkeytyy tietenkin laajempaan keskusteluun koulujen eriytymisen ehkäisystä ja erityisesti S2 eli suomi toisena kielenä -oppilaiden määrästä eri kouluissa. 

Kannan huolta siitä, että nimenomaan S2-oppilaiden määrää on alettu käsitellä koulun laadun mittarina. Näin kun se ei nimittäin ole – vaikka Ylen koulukone millaista kuvaa maalaisi. Sen sijaan on huomionarvoista, että meidän on varmistettava jokaiselle lapselle riittävä suomen- tai ruotsinkielen taito koulupolun alkaessa. Se työ on tehtävä jo ennen koulun alkua.

Avainasemassa on varhaiskasvatus. Jokaisen lapsen tulisi aloittaa varhaiskasvatus niin, että kieli on hallussa ennen koulun aloittamista. Tässä kaksivuotiselle esiopetuksellekin olisi paikkansa.

Oma kysymyksensä on se, keiden kaikkien edes tulisi olla S2 opetuksessa. On selvää, että Suomeen esimerkiksi pakolaisena tuleva viidesluokkalainen voi perustellusti opiskella peruskoulussa S2 opetuksessa. Kyseenalaista kuitenkin saman suomessa syntyneen ja suomalaisen varhaiskasvatuksen käyneen lapsen kohdalla, vaikka kotikieli olisi jokin muu kuin suomi. Jos tällaiset lapset ohjataan lähes mekaanisesti S2 opetukseen, teemme järkyttävän karhunpalveluksen heille – ja koko yhteiskunnalle

Kirjoitus julkaistu kolumnina Töölöläisessä 26.2.